Idea piparitaikinalla kuorrutetusta kakusta sai alkunsa – no, kuinkas muutenkaan kuin pipareita leipoessa. Leivontaseuranani oli 17-vuotias Milja-neitokainen, kun puheeksi tuli piparitaikinan käyttäminen leivonnassa ihan sellaisenaan. Taikinahan on usein melkein ihanampaa kuin valmis paistos – varsinkin piparitaikina – joten miksi sitä pitäisi välttämättä kypsentää? Tätä ääneen pohdiskellessani Milja heitti loistoajatuksen: voisiko taikinaa käyttää vaikka kakun kuorruttamiseen? Nerokasta, innostavaa! Ja se tosiaan toimi, täydellisesti. Kiitos Milja! 🙂

Kinuskikissan luvalla taikinaa saa syödä nyt siis sellaisenaan, raakana. Kakkua ei paisteta kuorruttamisen jälkeen, kuten Facebookissa kyseltiin. 🙂 Kyseessä on sokerimassan tai marsipaanin kaltaisesti käytettävä kuorrute, joka vain sattuu maistumaan paljon paremmalta ja jouluisemmalta. Se käyttäytyy kakun päällä muiden kuorrutemassojen tapaan ja ainakin tässä kakussa säilyi moitteettomana jääkaapissa useamman päivän ajan.

Täytin kakun kulhoon, jolloin sain kakulle pyöreän muodon. Pyöreys tuo sabluunakuvion paremmin esille ja tomusokeri tipahtaa ikään kuin utuisesti myös kakun reunoille. Kulho on siitäkin näppärä, että näin täytteen saa riittämään useampiin kerroksiin ja kakku on näyttävämpi myös leikattaessa. Kakun voi toki tehdä perinteiseenkin tapaan kahden täytevälin kakkuna, jolloin esimerkiksi mehevä suklaakakkupohja toimisi suklaisuudessaan hyvin. Fudge-karkkeja olen käyttänyt ennenkin kakun täytteissä ja tykästyin erityisesti tuohon irish cream -makuun.