Olen välillä harrastanut kakkujen leipomista ”välipalateemalla” (esimerkkinä tämä lasten välipalakakku ja proteiinipitoinen sporttikakku), jolloin leivonnainen valmistetaan välipalaksi luokiteltavista aineksista. Nyt halusin leipoa omenapiirakan, jolla voisi herkutella arjenkin keskellä. Näin saadaan pihamaan omenasadolle käyttöä ja tulee samalla syötyä muutakin terveellistä. Esimerkiksi manteleita olisi hyvä ottaa mukaan päivittäiseen ruokavalioon, mutta harvemmin niitä tulee sellaisenaan napsittua. Makeuttamiseen on käytetty hunajaa, sitäkin säästeliäästi. Maustamisella on tällaisessa reseptissä iso merkitys!

Lapset ovat makuasioissa lahjomattomia ja heiltä saa suoran palautteen, joten valitsin maisteluraatiin kolme 9- ja 10-vuotiasta. He eivät tienneet ennakolta piirakan erityisyydestä. Vastaanotto oli hajanainen: yksi kehui ja otti lisää, toinen söi yhden palan kokonaan ja kommentoi ”ei parasta” ja kolmas (joka ei muutenkaan syö omenapiirakoita) otti vain muutaman suupalan. Uskoisin, että aikuinen, joka arvostaa maun lisäksi ruoan laatua ja hyvää energiaa, olisi tälle reseptille sopivin kohderyhmä.