Kinuskikissan leivontasisältöä on välillä kiva piristää arkisilla ruokaresepteillä. Kerään näitä talteen myös lapsiani varten, joten julkaisen pääosin sellaisia reseptejä, joista me kaikki tykkäämme. Lohikeitto on yksi hyvin maistuvista arkiruoista. Makuun saa uutta säväystä esimerkiksi juoksevalla sulatejuustolla. Minun keittooni kuuluu ehdottomasti mukaan myös porkkana. Ilman sitä keitto tuntuisi liian yksipuoliselta.