Tämän helpommaksi ei täytekakun tekeminen muutu! Ja silti hurjan herkullista! Täytteen makua voi helposti tuunata erilaisilla maustetuilla rahkoilla. Näin kakusta saa kulloiseenkin tilaisuuteen sopivan version. Kahvin makuinen täyte maistuu paremmin aikuiselle väelle, junioreille voisin suositella minttu-suklaata, sitruuna-lakritsia, mansikkaa tai appelsiinia. Paljon valinnanvaraa!

Keksikakut ovat monikäyttöisiä, koska niistä saa rakennettua erilaisia muotoja. Siksi esimerkiksi syntymäpäiväsankarin ikänumerot muuntuvat kakuksi keksejä asettelemalla. Reseptin 40 keksiä voi jakaa haluamallaan tavalla, esimerkiksi 10 keksiä per kerros. Toisaalta laajempikin kuvio onnistuu, jos kerroksia laittaa vähemmän.

Jos kakusta haluaa perinteisen ympyrän muodon, voi sen toki koota vuokaankin, jolloin osa kekseistä rikotaan yhtenäisen pinnan aikaansaamiseksi. Vaikka kakku on koottu ”palapelinä”, valmiissa kakussa keksikerrokset näyttävät yhtenäisiltä. Toisaalta hauska kukkamainen muoto syntyy siten, että kokoaa kakun tarjoilulautasen päälle, kuten tässä kakussa on tehty, mutta täyttää sisäosan kekseillä. Tällaisesta kakusta löydät kuvan esimerkiksi Oreo-kakun kohdalta.

Kakku pehmittyy helposti leikkautuviksi puolen vuorokauden kuluessa.

Pääsiäisteeman kakkuun saa loihdittua helposti suklaamunilla ja pääsiäismakeisilla. Muita pääsiäisideoita löydät Valion pääsiäissivuilta.