07.06.2015   9 kommenttia Kategoria: Kesä,  Makeat piirakat,  Täytekakut
Erityisruokavaliot: Liivatteeton,  Pähkinätön

Kinuskikissa suosittelee: Tepun raparperipiirakka


raparperipiirakka

Raparperikausi on nyt parhaimmillaan ja puutarhat tuottavat satoa kotileipureiden iloksi. Myös leipomot pursuavat ihania raparperireseptejä. Valitsin kokeiluun Kinuskileipomo Tepun reseptin maailman paras raparperipiirakka. Valmistustapa – marengin ja pohjan yhdistelmä – erosi mukavasti omista resepteistäni. Kesän edetessä piirakan voi täyttää tuoreilla marjoilla ja kermasta tai vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta tehdyllä vaahdolla. Näillä keinoilla siitä saa tarpeen mukaan vielä kakkumaisemman.

Tein reseptiin vain yhden pienen muutoksen. Tepun reseptissä hillokkeesta oli käytetty vain osa, mutta minulla piirakkaan upposi koko satsi. Silloin kuitenkin hilloketta kannattaa suurustaa, jotta se pysyy paremmin pohjien välissä.

Kiitos ohjeesta – tällä herkutellaan toistekin!

Raparperi-brita

Raparperihilloke:
500 g raparperia
1 ½ dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 ½ dl sokeria
3 keltuaista
1 ½ dl maitoa

Marenki:
3 valkuaista
1 ½ dl sokeria

Lisäksi:
200 g ranskankermaa

Koristelu:
sarviorvokkeja


Valmista ensin hilloke, jotta se ehtii jäähtyä ennen kokoamista. Leikkaa raparperit paloiksi. Laita raparperipalat kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä, kunnes raparperit ovat pehmenneet, ei kuitenkaan soseeksi asti. Erota pieni määrä lientä ja sekoita siihen maissitärkkelys. Lisää kattilaan ja anna kiehahtaa. Jäähdytä hilloke kylmässä vesihauteessa.

Sulata voi ja anna voisulan jäähtyä. Yhdistä kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää muut aineet ja sekoita vatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina nuolijan avulla reilun cm:in paksuiseksi leivinpaperilla vuoratulle pellille.

raparperipiirakka-vaihe

Mittaa valkuaiset ja sokeri kulhoon ja vatkaa yhdessä vaahdoksi. Levitä marenkivaahto nuolijalla pohjataikinan päälle.

raparperipiirakka-vaihe-2

Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Leikkaa pohja keskeltä kahtia.

raparperipiirakka-vaihe-3

Irrota toinen puolikas varovasti leivinpaperista ja siirrä tarjoilulautaselle. Levitä päälle raparperihilloke ja ranskankerma. Nosta varovasti toinen puolikas kanneksi. Koristele tuoreilla marjoilla tai syötävillä kukkasilla.

raparperipiirakka-vaihe-4 raparperipiirakka-vaihe-5

Tykkäsitkö? Tassuta!

TassutaTassutaTassutaTassutaTassuta
6 tassutusta
Loading...

Kinuskikumppani

Kinuskikissan jouluarvonta



Vuoden viimeisessä arvonnassa saat valita palkinnon itse Kinuskikissan Toivepuodin uutuuksista! Palkintotuotteiden yhteenlaskettu arvo on 30 €. Lue tarkemmat ohjeet arvontasivulta.

Uusinta Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat