Kaura-omenapaistos on niin lasten kuin aikuisten ikisuosikki. Vaniljakermavaahdon tai -kastikkeen kanssa se käy sekä piirakkana että jälkiruokana. Tämä on verraton ohje myös yhdessä lasten kanssa tehtäväksi, sillä pikkuleipurit selvittävät suurimman osan työvaiheista ihan itse. Omat Kinuskilapseni olivat harjoitelleet vastaavaa leipomusta päiväkodissa ja halusivat tehdä tätä kotonakin. Omenoiden pilkkominen oli lapsista hauskinta ja se onnistui hyvin lasten aterinsarjaan kuuluvilla veitsillä. Aikuisen apua tarvittiin oikeastaan vain omenoiden kuorimisessa ja leikkaamisessa isoihin osiin, voin sulatuksessa sekä uunin käytössä. Isompi pikku-Kinuski hanskaa nämäkin omatoimisesti. 🍏 🍏 🍎 🍎
Huom: reseptin omenoiden määrässä ei ole huomioitu leikkausvaiheessa tapahtuvaa ”hävikkiä”! 😉
Wuff: kiitos kommentistasi ja linkistä! Tuo Oulun omenahyve vaikuttaa todella herkulliselta ja ymmärrän hyvin, miksi sitä on tullut ikävä! ❤️ On totta, että nimitystä ”omenahyve” on käytetty vähän eri tavoin eri puolilla Suomea. Myös omena-kaurapaistosta on yleisesti kutsuttu omenahyveeksi, ja itse olen kasvanut sen nimityksen parissa. Vaikka sama nimi kattaa eri herkkuja, molemmissa on yhteistä se, että omena pääsee parhaimmilleen! 🍎 Ihana kuulla, että nautitte paistosta jäätelön kera – se on kyllä klassikkoyhdistelmä parhaimmillaan. 😊