Oma pizzaleipuruuteni on hyvin kotikutoista lajia, en ole harrastanut pizzakiviä tai -peltejä, vaikka eittämättä niillä saisi uutta luonnetta kotipizzaan. Grillipizzasta innostuin, koska houkutuin grillaamisen aikaansaamasta makuaromista. Koska grillinikin on varsin kotikutoista lajia (vaatimaton sähkögrilli näin kaupunkiasukkina), jäivät makuvivahteet vielä odottamaan parempia puitteita. Se, mikä kuitenkin oli selkeästi uutta ja erilaista, oli pohjan voittamaton rapeus. Rapeus meni ehkä jopa hieman yli, sillä pizza oli syötävä kädestä suuhun, haarukka ja veitsi jäivät sijoilleen.
Pienen sähkögrillin kanssa ei polttimoilla kikkailua voinut harrastaa, joten siihen nähden lopputulos oli yllättävän onnistunut. En myöskään uskaltanut vaarantaa talon paloturvallisuutta grillaamalla pohjaa suoraan ritilän päällä, vaan käytin välissä alumiinifoliota. Kriittisin kohta oli säädellä tehoa niin, että pohja ei ehdi palaa, mutta täytteet kuitenkin kypsyvät. Ei siis liian kovaa lämpöä! Parasta olisi, jos voisi estää lämmön kohdistumisen suoraan pizzan alapuolelle. Toiseksi kriittisin kohta oli estää pohjan tarttuminen folioon.
Näihin vaatimattomiin puitteisiin nähden lopputulos oli uusiin kokeiluihin kannustava!
Näitä tuli tehtyä ystäviin, tykkäsivät tosi paljon , nam nam ..Kiitos Tosi paljon hyvästä ohjeesta 🙂