Sain keväällä yhteydenoton Etelä-Saimaa-lehdestä, josta kyseltiin, voisinko uudistaa kuuluisaa perinneherkkua, viipurinrinkeliä. Viipurinrinkelillä onkin pitkä ja kunnioitettava historia aina 1300-luvun viipurilaisista luostariajoista saakka. Rinkelit olivat aikanaan arvostettu herkku, jota tarjottiin jopa kuninkaille ja tsaareille.

Klassikon muokkaamisessa on tärkeää säilyttää alkuperäisen reseptin ydin, eihän tavoite ole luoda uutta leivonnaista, vaan jalostaa vanhaa. Halusin vaalia viipurinrinkelin hauskaa muotoa, jota on helppo skaalata pikkurinkeleistä isoksi kranssiksi. Syöminenkin on mukavaa, kun rinkelistä voi murtaa paloja.

Itse rinkelitaikina on vahvasti sukua pullalle, muskottikukka antaa siihen omaleimaisen aromin. Taikinaohje minulta löytyi valmiina, sillä olin tutkinut asiaa jo kirjoittaessani kirjaa Kinuskikissan helpot suosikit.

Uudeksi elementiksi muotoutui rinkeleiden pinnan viimeistely ensin voisulalla ja sitten kanelisokerilla. Kuori antoi rinkeleille sekä uutta makua että rapeutta, joka toimi hyvin yksiin pehmeän pullasisuksen kanssa. Idea saattoi tulla alitajuisesti kaneliässistä, jotka leivotaan niin ikään tangoiksi ja kieritellään sitten kaneli-sokeriseoksessa. Näin sain molemmat lempimausteeni klassikkoon: kardemumman taikinaan ja kanelin pintaan.