Elokuun alussa juhlittiin kummityttöni Emmin synttäreitä. Pyysin saada tehdä juhliin kakun Ryhmä Hau -teemalla, sillä niin Emmi kuin monet blogin lukijoiden lapset seuraavat tätä sarjaa. Hahmojen muotoilussa suurena apuna olivat omat tyttäreni, jotka asiantuntevasti kommentoivat koirien yksityiskohtien autenttisuutta, esimerkiksi kuonon muotoa ja turkin väriä. Loput vakoiltiin Googlen kuvahausta.
Päädyin toteuttamaan päähenkilöt kolmiulotteisina hahmoina, vaikka en olekaan sen suhteen omalla vahvuusalueellani. Useampi hahmo on kuitenkin helpompi toteuttaa tällä tavalla, sen sijaan yhden yksittäisen hahmon olisin varmaankin tehnyt maalaamalla. Esimerkkejä maalatuista kakuista löytyy Lapset-kategoriasta.
Vanilja83: sanovat, että jos täyte sisältää liivatetta, se voi aiheuttaa sokerimassakuorrutteen nopeamman vettymisen. Kakku kannattanee siinä tapauksessa kuorruttaa vasta tarjoilupäivänä.