Kahden amerikkalaisen klassikon fuusio vie takuulla herkkuhampaan kolotuksen. Red Velvet -kakku on tunnettu hehkuvan punaisesta pohjasta ja tuorejuustoa sisältävästä täytteestä. Muokkasin taikinasta brownie-leivoksia muistuttavan suklaisemman version ja tein tuorejuustosta kuorrutteen.

Red Velvet -kakun historia ulottuu 1800-luvun lopulle saakka, joten sen ensimmäisistä vaiheista liikkuu monia teorioita. Alun alkaen nimitys lienee viitannut siihen, että viinietikka on saanut kaakaon ruskean taittumaan punaiseen. Punaisen hehkuvuus tuli mukaan vasta, kun elintarvikevärit astuivat kuvioon. Juuri dramaattinen väri on tehnyt kakusta kuuluisan. Voimakkaan punaiseen väriin liittyy kiehtovaa mystikkaa.

Brownie-leivoksilla on yhtä pitkä menneisyys. Leivonnaisen kerrotaan syntyneen vuonna 1893 chicagolaisen hotellin omistajattaren toimesta. Hän pyysi hotellin keittiömestaria suunnittelemaan pienehkön kakkua muistuttavan leivonnaisen erään kongressin naispuolisille osallistujille. Brownie-leivoksille on tyypillistä mehevän suklainen rakenne ja neliskanttinen leivosmainen muoto.

Taikina:
175 g voita tai margariinia
120 g tummaa suklaata
2 ½ dl sokeria
1 tl vaniljauutetta (tai -sokeria)
1 tl valkoviinietikkaa
pari hyppysellistä suolaa
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
kirkkaanpunaista pastaväriä

Kuorrute:
200 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
½ dl sokeria
1 tl vaniljauutetta (tai -sokeria)
2 valkuaista


Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja paloittele joukkoon suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Jatka sekoittelua tarvittaessa lieden miedoimmalla lämmöllä, kunnes seos on tasaista. Lisää voi-suklaasulaan sokeri, vaniljauute, valkoviinietikka ja suola. Sekoita munat joukkoon yksitellen. Lisää lopuksi jauhot.

Värjää taikina punaiseksi pastavärillä. Vuoraa reunallinen uunivuoka (18 x 30 cm) leivinpaperilla. Levitä taikina vuoan pohjalle.

Notkista tuorejuusto vatkaimella. Lisää loput kuorruteainekset ja vatkaa kuohkeaksi. Kaada kuorrute pohjan päälle.

Vedä veitsellä kuorrutteen poikki pohjaa myöten, jotta kerrokset sekoittuvat osittain toisiinsa. Älä tasoita pintaa.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Pohja saa jäädä keskeltä hieman taikinaiseksi. Anna jäähtyä. Nosta leivinpaperin avulla vuoasta. Leikkaa neliöiksi.