26.04.2008   39 kommenttia Kategoria: Helpot ja nopeat,  Suolaiset piirakat
Erityisruokavaliot: Kasvisruokavalio,  Liivatteeton,  Pähkinätön

Raejuustopiirakka


raejuustopiirakka.JPG

Tämän piirakkaohjeen historia alkaa lapsuudestani, jolloin äitini teki tätä usein. Edellisestä maistelukerrasta lienee kuitenkin jo yli kymmenen vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein piirakkaa itse. Jo lapsuusajoista on jäänyt mieleeni piirakan ihana pohja. Minulla olikin tapana kaapia päältä ensin täyte ja nauttia lopuksi antaumuksella pelkästä pohjasta. Piirakka olisi ollut mielestäni parhaimmillaan tyystin ilman täytettä. Kokeilla voi toki näinkin riisuttua versiota, mutta ehkä aikuisempaan makuun kokonaisuus on sittenkin paras. 😉 Kirsikkatomaatin siivut olivat oma lisäykseni. Mielestäni piirakka ei niitä maun puolesta kaipaa, joten niillä on lähinnä esteettistä virkaa.

Annoksesta syntyy piirakka isoon vuokaan. Minulla oli käytössäni reunallinen uunivuoka. Jos haluat tavallisen kokoisen (piirakkavuoan halkaisija 24 cm) piirakan, puolita ainesten määrät.

Vinkki: Voit korvata osan vehnäjauhoista täysjyvä-, graham- tai ruisjauhoilla. Mikäli kumina ei kuulu suosikkeihisi, voit korvata sen esim. basilikalla.

Helppo raejuusto-tomaattipiirakka

Pohja:
250 g voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja

Täyte:

200 g raejuustoa
3 munaa
3 dl juustoraastetta (esim. emmental)
3 dl kermaa (esim. kevytkermaa)
½ tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 rkl kuminan siemeniä

Päälle:
puolitettuja kirsikkatomaatteja tai 2 – 3 punaista paprikaa


Yhdistä nyppien margariini ja jauhot. Peitä reunallinen uunivuoka (n. 25 x 36 cm) leivinpaperilla ja painele taikina kevyesti sen pohjalle.

Sekoita täytteen ainekset keskenään kuminaa lukuunottamatta. Kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle kumina ja halutessasi kirsikkatomaatteja tai ohuita paprikarenkaita. Kypsennä 200 asteessa noin 35 min. Nosta piirakka leivinpaperin avulla vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle.

raejuustopiirakka_vaihe1.JPG raejuustopiirakka_vaihe2.JPG

Tykkäsitkö? Tassuta!

TassutaTassutaTassutaTassutaTassuta
3 tassutusta
Loading...

Kinuskikumppani

Kinuskikissan jouluarvonta



Vuoden viimeisessä arvonnassa saat valita palkinnon itse Kinuskikissan Toivepuodin uutuuksista! Palkintotuotteiden yhteenlaskettu arvo on 30 €. Lue tarkemmat ohjeet arvontasivulta.

Uusinta Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat