Iloa ja hehkua juhlapöytään! 🌺 🍀 🌞 🌸 🌼 🌻
Tässä on tarjoilun katseenvangitsija. 🙂
7.5.2012
Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Suojaa reuna kalvolla tai leivinpaperisuikaleella saadaksesi kakun irtoamaan siistimmin.
POHJA. Sulata margariini kattilassa.
Hienonna kaurakeksit tehosekoittimessa. Lisää rasvan joukkoon keksimurska ja mysli. Painele seos vuoan pohjalle.
TÄYTE. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Lisää kuohukermaan vanilja- ja tomusokeri ja vatkaa vaahdoksi.
Vaahdota valkuaiset ja yhdistä kermavaahdon kanssa.
Kiehauta punssi kattilassa. Sulata joukkoon liivatelehdet. Yhdistä seos vaniljatuorejuuston kanssa. Lisää sitten täytevaahdon joukkoon.
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.
REUNAT. Tee kakkuun reunus melts-napeista suklaareunus-ohjeen mukaan. Monivärisen reunakoristeen saat laittamalla päällekkäin useampia kerroksia.
PURSOTUS. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Siivilöi vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe.
Pursota kakun pinnalle renkaita (kts. pursotusmallistosta kohta ”suora ketju”).
KORISTEET. Tee koristeet eri värisistä melts-napeista. Pursota koristeet leivinpaperin päälle yksi väri kerrallaan 1 mm kokoisella kirjoitustyllalla. Tyhjennä välillä ylimääräinen sula pursotuspussista, sulata seuraavat napit ja täytä pussi uudelleen. Pussia ei tarvitse pestä välillä. Värin vaihdon jälkeen ensimmäisistä koristeista saattaa tulla kaksivärisiä, joten valitse peräkkäiset sävyt toisiinsa sopiviksi (esim. järjestys punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen). Tässä koristeiden koko pienenee asteittain (punaiset isoimpia, siniset pienimpiä). Malleja löydät suklaakoristeet-ohjeesta. Anna koristeiden jähmettyä.
Irrota koristeet varovasti leivinpaperin alapuolelta työntämällä. Asettele pystyyn kermapursotuksiin.
Eikö tällainen kakku ollut jossain lehden jutussa, mikä kertoi leivontablogeista ja myös kinuskikissasta?
MUMMUKKAINEN:
Kyllä, kyllä, ”temppuja” täällä opitaankin. Nuoremmat vanhemmilta, vanhemmat nuoremmilta. Näillä nuorilla leipureilla on noita uusia temppuja. Meidän ”varttuneempien” haasteena on oppia ne. Niiden matkan varrella opiskeltujen omien temppujemme jatkoksi.
Pysytään ajan hermolla! 🙂
PEPE:
Oikea arvaus, Kinuskikissa on hankkinut Candy meltsit Confetista.
Jos tarkoitat leipomiseen liittyviä toimitiloja, niin omassa tavallisessa keittiössään Kinuskikissa työskentelee. 🙂
ELINAHAN:
No voi! Minä taas en ole maistanut punssinappimakeisia. 🙂 Veikkaisin, että noista napeista saa kyllä oikeansuuntaisen käsityksen, miltä punssi maistuu.
Vaikeuksien kautta voittoon! Tänään sain vihdoinkin kirjan käteeni, enkä yhtään ihmettele, että täällä ”hehkutetaan” niin kovasti sitä. On upea kirja!
Tulee varmasti kulumaan ahkerassa käytössä. Ja onhan se niin, että vanha koirakin oppii uusia temppuja. Tämä, 69-vuotias ”koira” on löytänyt monta uutta niksiä. Tuhannet kiitokset!
oikein kaunis kakku. Saako noita candy meltsejä confetista? Ja voisitko kertoa ja laittaa kuvia, millaisissa toimitiloissa työskentelet. Linkitin sua muuten blogissani.
Huomenta!
Ja kiitos ihanasta kirjastasi.Hyviä kevätpäiviä sinne ja jatka samaan malliin<3
Maksoin perjantaina ja eilen jo sain kirjan. Niiiin ihana! Ja hieno omistuskirjoitus! Nyt vaan pitäisi päättää, mitä leivotaan ensin 🙂
Voi kehno, kun minua kenkuttaa! Posti oli tuomassa minulle kirjaa, mutta oli NIIN tuhti paketti, ettei mahtunut postilaatikon luukusta sisään. Nyt pitää odottaa huomiseen asti, että saan haettua sen postista. Olisi pitänyt ”väijyä” postipoikaa nämä päivät.
No, olen aiemminkin kirjoittanut, että hyvää kannattaa odottaa!
Huomenna pääsen selaamaan!!
Hei.
En ole maistanut punssilikööriä.. Maistuuko kakku punssinappimakeisille? 🙂
Aika huikean hieno kakku. Ihanan näköisiä nuo sateenkaarisuklaat.
Kirja tuli tänään ja sitä piti selailla ja ihailla. On se kyllä hieno, suuret kiitokset 🙂
Ei galleriakuvia.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5658 tähteä
Maailman paras mutakakku
2826 tähteä
Mokkapalat
2566 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
_EMILIE_:
Kyllä, olet oikeassa. Tämä Kinuskikissan kakku julkaistiin Kodin Kuvalehdessä ( nro 6). Lehden kannessa oli Kinuskikissan muffinsseja. Lehdessä oli artikkeli Kinuskikissan lisäksi kahdesta muusta kakkubloggaajasta.