Kakun viimeistely on aina sopivasti jännittävä prosessi, koska harvoin ideoita tulee testattua etukäteen. Kakun ulkonäkö on toki saattanut muhia päässä pitkäänkin, tässäkin jo lähes vuoden, mutta vasta toteutusvaiheessa näkee, mikä todella toimii – loppu on improvisointia. On kutkuttavaa nähdä, miten oma suunnitelma konkretisoituu vähän kerrassaan silmien edessä: kuorrute, pursotukset, koristeet, pienet loppusilaukset. Tilaisuudet ovat yleensä luonteeltaan ainutkertaisia, mikä lisää haastetta ja ajaa pistämään parastaan.

Epämiellyttäväksi tämä kaikki tulee, jos huippuhetkestä ei pääsekään nautiskelemaan vaan kakku pitää viimeistellä asenteella ”olis pitänyt jo olla valmista”. Yleensä pyrinkin työskentelemään iltaisin lasten mentyä nukkumaan. On vapauttavaa tietää, että tiukan paikan tullen voin käyttää puuhaan vaikka koko yön.

Tämän kakun kanssa vastoinkäymiset alkoivat vyöryä täyttämisvaiheessa tapahtuneen takaiskun seurauksena. Valmis täyte alkoi yhtäkkiä muuttua silmieni edessä niin, että kulhossa oli kuohkean vaahdon sijasta pohjalla vihreä liemi ja sen päällä kasa epämääräistä vaahtomaista sakkaa. Mitään ei ollut tehtävissä ja ainoa osoite kulhon sisällölle oli viemäri. (Tiedoksi muuten reseptiä kokeileville: kokemuksesta viisastuneena rustasin koko reseptin uudestaan ja tätä versiota siis uskaltaa ja kannattaakin kokeilla!) Homma alkoi alusta kaupassa käynnistä lähtien. Tämä viivästytti koko prosessia tunnilla ja koristeluun jäi vastaava aika vähemmän.

Kakun pinnalla käytin valkosuklaakuorrutetta, jonka värjäsin siniseksi. Oli mukavaa todeta, että suklaakuorrutteenkin värjääminen todella onnistuu. Väristä tosin tuli liian turkoosi, hain kirkkaampaa vaaleansinistä. Jos olisi ollut aikaa pelata valkoisenkin värin kanssa, olisin sen tehnyt. Sisältämänsä suklaan vuoksi kuorrute pehmenee värjätessä enemmän kuin marsipaani. Tämä ei olisi ollut ongelma, jos olisi ollut aikaa jähmettää kuorrutetta hetken aikaa jääkaapissa. Liian pehmeän kuorrutteen vuoksi kuvioalustalla tehty pinta kärsi jonkin verran nostovaiheessa.

Kakun pinnalle olin suunnitellut ylöspäin kaareutuvia kukkasia, mutta kukkien kovettamiseen ei ollut mahdollisuutta. Hyvä kun ehdin läiskiä kukkasia suunnilleen tasaisesti joka puolelle. Tarkkuutta vaativa maalaustyö oli sekin suoritettava ennätysajassa. Sokerihelmiä viljelemällä pyrin pelastamaan loput siitä, mitä pelastettavissa oli.

Vaikka lopputulos ei ollut mitenkään häikäisevä, polttareissa kakku otettiin hyvin vastaan. Kakun täytteen suunnittelin morsiamen makumieltymysten mukaan ja siitä pidin kyllä itsekin.