Video liivatteen käytöstä löytyy myös osoitteesta www.youtube.com/watch?v=94arQubwQLQ.

Monissa ohjeissa – erityisesti juustokakuissa – täyte hyydytetään liivatteella. Liivatteen käyttö on todella helppoa. Yhden varoituksen kuitenkin annan: käytä liivatelehtiä, ei -jauhetta. Itse en ole jauhetta käyttänyt enää vuosikausiin, mutta jollei tuotekehittely ole mennyt ratkaisevasti parempaan suuntaan, jauhe on harmittavan altista kokkaroitumaan eli täytteeseen jää pieniä liivateklimppejä. Liivatelehdillä tällaista ei tapahtu koskaan.

Ota iso kulho ja täytä se kylmällä vedellä.

Upota liivatelehdet kylmään veteen.

Anna liota n. 5 minuuttia. Ei haittaa, vaikka lehdet likoaisivat pidempäänkin.

Purista lehdistä ylimääräinen vesi pois.

Laita lehdet kiehuvaan nesteeseen. Neste vaihtelee reseptin mukaan – se voi olla mehua tai vaikka marjasosetta. Nesteen voi kuumentaa kattilassa tai mikrossa esimerkiksi kahvimukissa. Jälkimmäisessä tapauksessa on kuitenkin aina varmistuttava, että neste on kiehahtanut.

Jos nestettä on reseptissä niukasti, liivatelehdet eivät välttämättä sula heti kunnolla. Älä kuitenkaan lisää nestettä, vaan laita kattila takaisin liedelle (tai mikroon) ja kiehauta uudelleen. Varmista, että liivatelehdet ovat sulaneet ja seos on tasaista.

Mikäli kuumaa nestettä on vain muutaman ruokalusikallisen verran, voit lisätä sen suoraan täytteeseen ohuena nauhana, vatkaimella rauhallisesti koko ajan sekoittaen. Jos nestettä on paljon ja täyte koostuu pääosin kermavaahdosta, on suositeltavaa välttää kuuman seoksen sekoittamista suoraan kermavaahtoon, sillä kerma voi juoksettua. Jos reseptissä on esimerkiksi tuorejuustoa tai rahkaa, liivateseos kannattaa yhdistää ensin sen kanssa.

Liivate alkaa toimia vasta jäähtyessään. Nosta siis leivonnainen jääkaappiin ja odota hyytymistä ohjeessa mainittu aika, tyypillisesti 2 – 3 tuntia.

Liivatteen käytöstä juustokakun kiilteessä voit lukaista vinkin täältä.

Yhteenvetona – näin onnistut!

  • Sulata liivatteet huolellisesti nesteeseen. Varmista, että neste on kiehuvan kuumaa.
  • Kaada liivateseos vähitellen, ohuena nauhana täytteeseen. Älä humpsauta kaikkea kerralla.
  • Käytä sekoittamiseen vatkainta. Rauhallinen teho riittää.
  • Sekoittumisen voi varmistaa kääntelemällä täytettä lopuksi nuolijalla kulhon pohjaa myöten.