Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 
undefinedKinuskileipomo Pola

Persikka-rahkapiirakka

18.4.2014

Kyseessä on lukijan resepti. Kinuskikissa ei voi ottaa kunniaa eikä myöskään vastuuta reseptin sisällöstä.
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/9977_rahkapiirakka_600x600.jpg

1/2 annos pullataikinaa
Täyte
2 prk maitorahkaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tlk säilykepersikoita

Valmista pullataikina erillisen ohjeen mukaan.

Sekoita täytteen ainekset, paitsi persikka, keskenään. Valuta persikat ja pilko ne valmiiksi.

Jaa kohonnut pullataikina kahteen osaan. Painele puolet taikinasta voidellun piirakka- tai irtopohjavuoan pohjalle. Leivo loppu taikina pitkäksi pötköksi ja aseta vuoan reunoille. Osan taikinasta voi jättää myös pintakoristeluja varten.

Asettele pilkotut persikat piirakan pohjalle. Asettelulla ei ole väliä, sillä valmiissa piirakassa persikat eivät näy. Kaada täyte persikoiden päälle.

Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Taikinasta voi tehdä myös rahkapullia. Pyörittele kohonnut taikina pikkupulliksi ja kohota uudelleen. Paina mukilla kolo pullien keskelle ja voitele. Laita koloon persikoita ja rahkatäytettä. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Kategoriat

Makeat piirakatPääsiäinen

Lisää suosikkeihin

Kirjaudu sisään lisätäksesi reseptin suosikkeihin.

Muistiinpano

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi muistiinpanoja.

Tulosta

Leipomon muita reseptejä

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/9977_20151209_090427_400x400.jpgPolaPasteijat
1
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/9977_20151008_151619-2_400x400.jpgPolaRuskakakku
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/9977_20151020_100603-2_400x400.jpgPolaGluteeniton ja vehnätön sämpylä
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/9977_20150903_183907_400x400.jpgPolaOmenapiirakka, vehnätön
1
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/9977_20150616_212844_400x400.jpgPolaPesto-fetapiirakka
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/9977_20150414_145227_400x400.jpgPolaKerroskiisseli
3

Kommentit (1)

Kinuskiemo
30.4.2014 18:28

Piirakka onkin hyvä ja nopea vaihtoehto pullille. Persikat raikas idea, hedelmäinen rahkatäyte on herkullista. 🙂

Kinuskikissan kumppanit

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2024/03/heirol-logo.jpg

Sosiaalinen media

Verkkokauppa