Kinuskileipomo maris

Kategoria: Kesä,  Pullat, munkit ja donitsit,  Vappu Nähty 874 kertaa
 
19.06.2018
 
2 kommenttia

Erityisruokavaliot: Pähkinätön

LUKIJAN RESEPTIRaparperidonitsit (kaneli-sokeri ja valkosuklaa)


Kun vihdoinkin viime vapun tienoilla hankin donitsipellin, niin päätin, että kyseistä peltiä täytyy sitten käyttää useamminkin kuin kerran vuodessa. Tämä päätös oli mielessäni, kun ajattelin, että täytyyhän kesällekin saada omat ”kesänmakuiset” donitsit. 😊

 

Mauksi valitsin sesonkivihannes raparperin, koska olin sattumalta juuri äskettäin nähnyt Mansikkaheinä -blogissa raparperidonitseja. Idea vaikutti niin kivalta, että innostuin kehittelemään myös oman raparperidonitsiohjeen.

Käytin hyödykseni Kinuskileipomostanikin jo löytyvää, tuttua ja hyväksi toteamaani donitsireseptiä. Muokkailin sitä sen verran, että sain taikinaan ujutettua kanelisen raparperihillokkeen. Olin kyllä tehdessä vähän skeptinen, että mitäköhän tästäkin taas tulee. Mutta tuli yllättäen niin herkullisia, että olen vieläkin ihan pöllämystynyt. Tuntuu, että nämä raparperiset donitsit olivat vieläkin herkullisempia ja mehevämpiä kuin tavalliset donitsit, vaikka nekin ovat ihan supermaukkaita.

 

Puolet donitseista kierrittelin kaneli-sokerissa ja loput kuorrutin valkosuklaalla. Molemmat versiot olivat hyviä, ja enpä oikeastaan osaa sanoa kumpi lopulta oli parempi. Molemmille löytyy varmasti kannattajansa. Ja nämä ovat onneksi sen verran pieniäkin, että hyvin voi maistella kumpaakin makua. 😋

 

 

Raparperidonitsit kaneli-sokerilla ja valkosuklaakuorrutteella
(n. 20 kpl, halkaisija noin 6 cm)

Taikina:
150 g raparperia
1 rkl vettä
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia

vajaa 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 dl rypsiöljyä
3/4 dl maustamatonta jogurttia tai piimää

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl soodaa
1/4 tl suolaa
1 tl kardemumma
1 tl vaniljasokeria

n. 75 g voita kypsien donitsien kastamiseen

Kuorrutus:
(huom! Jos haluat kuorruttaa kaikki donitsit vain toisella kuorrutteella, tuplaa sen annos)

Kaneli-sokeri

vajaa 1/2 dl sokeria
1/2 tl kanelia

Valkosuklaa

100 g valkosuklaata
(1/2 tl rypsiöljyä)

Kuori raparperit tarvittaessa ja huuhtele. Pilko varret pieniksi, noin puolen senttimetrin paloiksi. Laita raparperin palat ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää sokeri ja kaneli. Jatka keittämistä niin kauan, kunnes raparperit ovat pehmenneet ja lähes muussaantuneet sekä neste on lähes haihtunut. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi (voit nopeuttaa jäähtymistä kylmässä vesihauteessa).

Voitele donitsipellin kolot sulalla voilla.

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda, suola, kardemumma ja vaniljasokeri  keskenään.

Sekoita jäähtyneen raparperihillokkeen joukkoon sokeri, kananmuna, rypsiöljy ja jogurtti/piimä. Kaada tämä nestemäinen seos jauhoseoksen joukkoon ja sekoita nopeasti lusikalla tai puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi.

Laita taikina pursotuspussiin (tai pakastuspussiin) ja leikkaa pussin kulmaan aukko. Pursota taikina donitsipellin koloihin (ei ihan täyteen, mutta melkein).

Paista 200 asteessa noin 7 minuutin ajan.

Sulata voi ja kasta donitsit pian uunista ottamisen jälkeen nopeasti sulassa voissa molemmilta puolilta. Nosta ritilän päälle jäähtymäään.

Voite pellin kolot kevyesti ja pursota loppu taikina koloihin. Paista samaan tapaan ja kasta voissa.

Sekoita sokeri ja kaneli keskenään ja kierrittele puolet donitseista sokeri-kanelissa. Kierrittely kannattaa tehdä melko pian voissa kastamisen jälkeen, jotta sokeri tarttuu donitsin pintaan.

Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen (tai vesihauteessa). Jos suklaasula tuntuu liian paksulta, voit tehdä siitä juoksevamman lisäämällä sekaan tilkan rypsiöljyä.

Kasta loppujen donitsien toinen puoli valkosuklaassa ja nosta ritilälle. Ripottele päälle nonparelleja tms. Nosta jääkaappiin, jotta kuorrute jähmettyy.