16.10.2014
Taikina:
3 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl öljyä
6 dl porkkanaraastetta
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
3 1/2 dl vehnäjauhoja
voita ja korppujauhoja vuoan voiteluun
Kuorrutus:
50g voita
100g appelsiinituorejuustoa
1tl van.sokeria
vajaa 1pkt tomusokeria
koristelu oman mielen mukaan. Nyt kaapista löytyi taloussuklaata joten sävelsin suklaa porkkanoita
ja suklaa rouhetta.
1.Vaahdota munat ja sokeri, sekä lisää öljy ja porkkanaraaste
2. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinan joukkoon.
3.Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun tasapohjaiseen vuokaan.
4.Paista 175 asteisessa uunissa 50-60 minuuttia.Tuplataikinaa paistoin reilun tunnin.
Anna jäähtyä kunnolla.
5.Valmista kuorrutus: sulata voi ja sekoita tuorejuuston ja sokerien kanssa tasaiseksi
massaksi. Levitä kakun päälle ja koristele mielesi mukaan.
PS. Koska itse kakku on maidoton, saat kakusta täysin maidottoman seuraavalla kuorrutteella.
tarvitset siihen:
150g oatly på mackan kasvislevitettä
50 g sunnuntai maidotonta margariinia
4 1/2 dl tomusokeria
Sulata rasva, ja sekoita tuorejuusto tomusokeri sekä sulanut rasva tasaiseksi massaksi. Levitä kakun päälle.
Tämän kuorrute vinkin nappasin Nalamurun leipomosta ja muokkasin hieman itselleni sopivaksi.
Alkuperäisen Nalamurun ohjeen löydät:
Minullapa kävi niin hassusti tätä viimeksi tehdessä, että tomusokeri oli kaapista loppunut. Kaapista löytyi vain kaakaotomusokeria. Hätä ei lue lakia tuumasin ja tein kuorrutteen kaakaoisena ja yllätys yllätys, eipä ollut hassumpaa niinkään! 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos viestistä!
Eipä tarvinnut kotiin tosiaan kantaa, siitä kiitollinen on työyhteisöni.Joo, tein kakun edellisenä iltana ja kakkukuvun alla säilytin jääkaapissa.Hyvää oli seuraavana päivänä.Eli ei kärsi yön yli seisomisesta.Terveisiä sulle!