6.3.2015
Taikina
100g voita
1 keltuainen
5-6 rkl tomusokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
0,5dl kermaa
(2 tl mantelilikööriä)
Täyte
10-12 kpl vaniljafudgeja eli toffeepaloja
3dl kermaa
2 valkuaista
1 ½ liivatelehteä
0,5 dl vettä
Marenki
2,5 dl sokeria
3 kpl valkuaista
0,5dl vettä
1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Laita kulhoon pehmeä voi, vehnäjauhot, vaniljasokeri, tomusokeri ja keltuainen. Sekoita aineet tasaiseksi seokseksi ensin lusikalla ja sitten käsin vaivaten kiinteäksi taikinaksi. Lisää joukkoon kerma pieniä määrinä kerrallaan ja lopuksi halutessasi mantelilikööri.
3. Kääri valmis taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään tunti. Sen jälkeen muotoile pohjat muotteihin ja paista uunissa noin 10-15min. Ole tarkka, sillä reunat ottavat helposti väriä. Tarvittaessa laita foliot pohjien päälle estääksesi niiden tummumisen. Anna valmiiden pohjien jäähtyä rauhassa ja irrota sitten.
4. Valmista täyte. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vaahdota kerma (2,5dl) toisessa kulhossa. Laita fudgepalat ja jäljelle jäänyt vaahdottamaton kerma (0,5dl) kattilaan ja sulata se takaiseksi seokseksi. Lisää fudge-kermaseos ohuena nauhana kermavaahdon sekaan voimakkaasti vatkaten. Lisää seokseen valkuaisvaahto. Osa fudgesta saattaa jähmettyä kulhon pohjalle, mutta se ei ole vaarallista!
5. Liuota liivate kuumaan veteen ja lisää täyteseokseen ja sekoita. Laita valmis seos jääkaappiin lepäämään.
6. Kun täyte on alkanut paksuuntua kylmässä hieman, pursota se valmiisiin pohjiin. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.
7. Aloita marengin valmistus. Erottele valkuaiset ja vatkaa ne kiinteäksi vaahdoksi. Sekoita vesi ja sokeri kattilassa ja kuumenna reippaasti kiehuvaksi.
8. Lisää sokerivesi nauhana valkuaisvaahtoon ja vatkaa voimakkaasti, kunnes marenki on jäähtynyt. Pursota valmis marenki leivosten päälle. Marengin tulisi olla niin jäykkää, että se ei ”lässähdä” pursotettaessa.
9. Lopuksi voit halutessasi paahtaa marengin kaasupolttimella.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Onpas upeat marenkipilvet.