Vaikka tuore lakritsi on makuelämyksenä omaa luokkaansa, on lakritsin ja toffeen yhdistelmä minulle kaikkein mieluisin. Salmiakin makuinen Hopeatoffee tuli tutuksi jo lapsena ja se koitui myös yhden maitohampaani kohtaloksi. 70-luvun klassikko oli jonkin aikaa pois myynnistä, mutta teki paluun vuonna 2013. Mustien karkkien ystävää hemmotellaan tässä lakukakussa sekä täytteen että päälle valutetun kastikkeen muodossa. Halloweenin kunniaksi kaapuniekat ovat pukeutuneet vaaleanpunaiseen lakanaan. 👻
Ringissä haamut hempeimmillään ja lepakot lempeimmillään! 👻 🦇
Nyt onnistuu hyvän mielen halloweenherkuttelu!
Marika: Pahoittelut, nyt ilmeisesti vastaus tulee myöhässä ja olet asian jo jotenkin ratkaissut.
Miten toimit ja miten kävi?
Kinuskikissa neuvoo tekemään tällaiset kastikkeet sentakia aina edellisenä päivänä että silloin kastike kylmettyy varmasti kunnolla ja kastikkeessa olevan kerman vaahtoutuvuus on taas loistava.
Mikäli kastike ei ole reilusti jääkaappikylmää, vaahdottaminen epäonnistuu.
Tämän olen myös itse kerran hätäpäissäni testannut….. 🙂
Joskus toki kiireessä voi kokeilla jääkaappi – pakastin yhdistelmää. Eli että pitää ensin jääkaapissa ja siirtää sitten vaikka vartiksi pakkaseen…. Mutta sinne toki vain hetkeksi!!!