Kinuskikissan 5-vuotissynttäreiden kunniaksi rohkaisin teitä kertomaan omista, rakkaimmista leivontamuistoistanne. Vastauksenne olivat minulle matka moneen kauniiseen tarinaan. Nämä muistelot osoittivat jälleen kerran, että leivonnassa on parhaimmillaan kyse jostain suuremmasta kuin pelkästä kahvipöydän antimien valmistamisesta. Se on yhdessä koettuja tuokioita, tuoksuja, tunnelmia, rakkautta, ainutkertaisia hetkiä, ELÄMÄÄ!

Poimin tähän kuusi muistoa, jotka liikuttivat minua eniten.


Jenskun tarina iski suoraan sydämeeni. Itsekin olen ollut se hiljainen tyttö, jolla ei ollut kauheasti läheisiä ystäviä, sen suuremmasta suosiosta puhumattakaan. Upeaa, että leipominen avasi ovet ystävyydelle! Pehmoilla suklaakekseillä on nyt aivan omanlaisensa merkitys – juuri teille!

jensku:

oma, tällä hetkellä tärkein leivontamuistoni on viime kesältä. Jäin viikonlopuksi yksin kotiin kesätöiden takia muun perheen lähtiessä mummolaan. Olen koulussa melko hiljainen ja saan hitaasti hyviä ja pysyviä ystäviä. Erään koulukaverini tiesin kuitenkin olevan myös innostunut leipomisesta, ja niimpä kutsuin hänet päiväksi seurakseni, jos vaikka leivottaisiin jotakin. Kaveri innostui, ja niimpä hän tuli meille ja pian olimmekin leipomassa juuri lahjaksi saadusta Kinuskikissan kirjasta Pehmoja suklaakeksejä. Kun ne olivat uunissa, päätimme vielä tehdä jotakin suolaista, ja raejuustopaprikapiirakkaan löytyi sopivan soveltavasti aineksia. Ja voi kuinka hauskaa meillä oli! Syötyämme vatsan täydeksi piirakkaa, löytyi pakastimesta paketti vaniljajäätelöä, jonka seuraksi puolitimme annoksiin useat suklaakeksit. Yksi kesän kauneimmista päivistä, uusi ystävä ja itsetehdyt herkut lämmittävät edelleen pimeneviin syyspäiviin asti. Joskus muistelen tuota päivää leipomalla ainakin suklaakeksejä ja syömällä ne jäätelön kanssa, mutta sillä ekalla kerralla ne olivat kaikista parhaimman makuisia. En tiedä, mutta tekijöilläkin taitaa olla merkityksensä, jokainen tuo oman vaikutuksensa makuun. Tämän jälkeen olemme yhdessä opetelleet rypyttämään piirakoita, kehitelleet omia ohjeita sekä sovelluksia. Ja vaihtaneet mielipiteitä eri sokerimassamerkeistä, jakaneet uudet blogilöydöt yms. Kiitos Kinuskikissalle monista ihanista ohjeista!

* * *

Pikken muistot kytkeytyvät itsellekin niin rakkaisiin bebeihin. Miten herkullisia ja miten työläitä ne ovatkaan – varsinkin isolle vierasmäärälle valmistettuna. Moiseen urakkaan ryhtyminen kertoo suuresta rakkaudesta tytärtäsi kohtaan.

pikke:

Leiponut olen koko aikuisikäni.Parhain/”pahin” leivontakokemukseni liittyy tyttäreni yo-juhliin.Tein kinuskikissan bebe-leivoksia ja jos kaikki olisivat onnistuneet(lue:tulleet kauniita)niitä olisi ollut varmaan 200.”Kuppien” piti olla täydellisiä ja tein niitä sormenpäät kipeinä.Vuokia minulla oli vaan 15 joten pesin ja voitelin ja painelin taikinaa niihin vuorotellen.Tästä on kulunut jo 2 vuotta mutta päällimmäisenä muistona noista juhlista on bebeet…Ne olivat niiiin hyviä !!!Ehkä jo ensi vuonna voin ajatella taas tekeväni niitä,ne olivat tosi työläitä.

* * *

Mariahin tragikoominen sattumus muistuttaa, ettei kömmähdyksiltä voi  välttyä tässäkään lajissa. Hiusten kietoutuminen käynnissä olevan sähkövatkaimen vispilöihin – sen on täytynyt olla aikamoinen näky. Huumorin kautta voi kuitenkin selviytyä voittajana!

mariah:

Leivonta on ollut niin pitkään lähellä sydäntäni kuin muistan. Kommelluksia ja hauskoja tapahtumia on paljon. Kun aloin miettimään lapsuutta niin mieleen tuli kerta kun äiti oli vatkaamassa jotain kakkutaikinaa ja minä sitten pikkutyttönä menin katsomaan vatkausta ja ei aikaakaan kun hiukset käärityivät sähkövatkaimen vispilöihin. Voi sitä itkua mikä kipu aihetti kun hiukset kääriytyivät vispilöihin.

* * *

Picoulin tunnelmallinen muisto kertoo leipomisen pitkistä perinteistä. Hyvin monella rakkaimmat muistot liittyivät leivontahetkiin oman mummon kanssa. Tässä muistutus kaikille isoäideille, vaalikaa leivontaperinteitä lastenlastenne kanssa! Picoul toi myös kauniisti esiin, että leipominen on tapa osoittaa rakkautta ja välittämistä läheisiä ihmisiä kohtaan.

picoul:

Ensimmäinen leivonta-muistoni taitaa olla mummolasta. Leivinuuni lämmitti koko tuvan, pirtinpöytä jauhoista valkoisena, mummalla essu ja hiukset piilossa huivin alla. Lapsenlapset saivat osallistua leivontaan koulusta päästyään: keskelle pehmeää leipätaikinakiekkoa tehtiin reikä pyöreällä muotilla ja tästä syntynyt pikkuleipänen löysi tiensä myös leivinuunin perukoille isojen leipien viereen. Hetkeä myöhemmin sai ihmetellä itse “leipomaansa” tekelettä, ja meijerivoi teki tuoreesta vielä parempaa.

Tälläisista hetkistä on lähtenyt se pikku-emäntä kasvamaan myös itsessä. Joskus sanat eivät riitä kertomaan kuinka rakkaita läheiseni minulle ovat, siispä leivon 🙂

* * *

Mummot ne osaavat järjestää elämyksiä. 🙂 Vastaavia, muistoissa lähes taianomaisiksi muuttuneita hetkiä olen itsekin lapsuudessani kokenut. Voi sitä riemua, kun saa tuntea tuoreen lämpimäisen tuoksun nenässään. Ja voi sitä intoa, kun saa ”luottamustehtävän” leipuriapulaisena. Ne opetukset ovat kullanarvoisia ja yhteisissä leivontahetkissä kylvetään tulevan leipurin siemeniä. Rakkaimmat leivontomuistot liittyvät paitsi tiettyyn ainutkertaiseen hetkeen usein myös johonkin erityisen tärkeään ihmiseen, kuten Iineksellä omaan Raakel-mummuun.

Iines:

Muistan pikkutyttönä mummulassa oli suurta juhlaa kun päästiin leipomaan. Mummulassa yökylässä ollessani oli ihana aamulla herätä, hipsiä vintiltä alakertaan keittiöön aamukaakaolle ja huomata, että mummu oli jo ehtinyt tehdä ison pullataikinan kohoamaan. Mummu tiesi, että minä olin innokas leipoja.
Ja sitten leivottiin, tehtiin pullapitkoja ja pikkupullia ja minä sain tehdä ihan omat nisuäijät ja -akat! Rusinat silmiksi ja napeiksi. Ja sain tehdä ihan omat pikkuiset pitkotkin kolmella letillä. Ihanaa, kun sain itse tehdä kaikenmallisia pikkupullia. Nehän tuli mukaan kotiin sekamehupullon kera, kun oli kotiinlähdön aika. Sitten vähän vanhempana mummu opetti letittämään pullapitkot ja pyörittämään pullat kahdella kädellä. Ja taikinaan käytettiin oikeaa voita ja jouluiseen pullataikinaan laitettiin rusinoita.
Muistan aina Raakel-mummun, kun leivon pullaa. Siinä oli oikea pullantuoksuinen mummu!

* * *

Anuliina kuvasi leivontamuiston ohessa maaseudun idylliä, jossa yhteisöllisyydellä ja pyyteettömällä toisten auttamisella on tärkeä sija. Upeaa, että tällaista välittämistä vielä vaalitaan ja hienoa, että omalta osaltasi viet pullantuoksuista sanomaa ja esimerkkiä eteenpäin.

anuliina:

Olen itse saanut olla yksi niistä etuoikeutetuista lapsista, joiden parhaat leikit olivat arjen askareissa mukana olo. Olin jo 1-vuotiaasta asti päivähoidossa naapurin vanhan pariskunnan luona vanhempien työssäkäynnin vuoksi. Maalla elämä oli lapselle turvallista ja seesteistä. Sain uida viljasiilossa, ruokkia possuja ruuantähteillä, kerätä kananmunia leivontaan, kolistella kapustoilla kattiloita, purkaa langankeriä koska se oli kivaa ja ennen kaikkea olla leivonnassa ja ruuanlaitossa mukana. Kuten maalla yleensä, omavaraisuus oli kunniassa ja leipää ja karjalanpiirakoita tehtiin viikoittain. Opin jo varhain hoitotädin opissa kuinka “piirasta” paistetaan ja äitinikin sai kuulla tästä kunniansa kun kotona leipoessa 2-3-vuotiaana pellavapäänä neuvoin äitiäni kuinka piirasta oikein kaulitaan ja rypytetään.Olinhan oppinut saanut mestarilta. Tarinani ei ole ainostaan mieleenpainuva leivontakokemus vaan myös kasa ajatuksia siitä miten maalla yhteen hiileen puhaltaminen on vaalimisen arvoista. Kotiseudullani on edelleen YYA-sopimuksia voimassa ja se käytännössä tarkoittaa sitä, että se joka saa reilusti kalaa antaa sitä toiselle, se jolla on kanoja vaihtaa munia kalaan ja se jolla lehmä poikii, suo juustomaidon ja pannarin tuoksun toistenkin kotiin ja antaa tankista maitoa riisipuuron keittoon. Lämmöllä voin vain muistella ja kunnioittaa hoitotädiltäni ja sedältäni sekä vanhemmiltani saamia elämäneväitä, oppeja ja sitä vilpitöntä rakkautta sekä sitä aitoa välittämistä jota maaseudulla vielä on olemassa. Näillä kokemuksilla leivon itsekin harvasen viikko töissäni ja suon tuotosten maun suuhun sellaisille, jotka eivät ole kotonaan saaneet yhtä pullatuoksuista lapsuutta kuin minä.

* * *

Kisailupalkinnot jaetaan seuraavasti:

• jenskulle jouluinen tuotepaketti Confetilta
• pikkelle leivontatarvikepaketti Euraconilta
• mariahille sokerituotteita sisältävä paketti Dansukkerilta
• picoulille Mackays Marmalade -lahjaboksi Fine Foodsilta
• Iinekselle Mackays Preserve -lahjaboksi Fine Foodsilta
• anuliinalle JamIt -lahjapakkaus Fine Foodsilta

Pyydän teitä lähettämään osoitetietonne minulle (kinuskikissa [at] kinuskikissa [piste] fi) palkintojen toimittamista varten. 🙂