Moi Kinuskikissa!
Minä kerron nyt ihan muistona sen, että samaiset 5 vuotta sitten aloitin kakkujen leipomisen, kun siskoni kysyi, osaisinko tehdä Hello Kittyä lapsen synttärikakkuun. No, eihän sitä tiedä jos ei kokeile! 😀 Lähdin selaamaan silloin ohjeita ja blogisi on siitä lähtien ollut yksi punainen lanka minun rakkaassa harratuksessani.
Kiitos tuhannesti tästä palon sytyttämisestä maailmaan parhaaseen puuhailuun, olet ollut innoittajani! 🙂 Sain juuri syntymäpäivälahjaksi sinun kirjasi (joka on maailman kaunein kirja, jonka olen nähnyt!!) ja 2 viikkoa sitten uskaltauduin laittamaan oman blogin pystyyn.
Kaikkea hyvää!

Kun poikani syntyi kolme vuotta sitten, päätin että teen itse kakun joka olisi erikoinen. Selailin nettiä ja eksyin Kinuskikissan sivuille. Täällä näin vauva-aiheisen kakun. Vauva köllötteli lumpeenlehdellä kukan vierellä. Rohkaistuin ja tein sellaisen. Ja se onnistui täydellisesti!!!
Kaikki kiitos kuuluu Kinuskikissan huippuhyville ja selkeille ohjeistuksille joka työvaiheessa. Kinuskikissan sivut ovatkin olleet minun mentorina leivonta-asioissa.
Sen jälkeen on kakkuilu ollut enemmän tai vähemmän osana elämääni. Jopa siinä määrin että teen niitä tilauksesta asiakkaille.
Kiitos vielä kerran, Kinuskikissa.

Monilla on näämmä klassisia muistoja karjalaisesta mummosta, jonka kanssa leivottiin karjalanpiirakoita ja jonka tekemiä tuoksuvia kukkoja herkuteltiin tuliaisina mummolasta.
Myös minun leivontamuistoni liittyy mummoon. Olen aina pohtinut, miten ihmeessä mummon pullat ovat niin kauniin kullanruskeita ja pehmoisia palleroita. Ahkeran harjoittelunkaan jälkeen omat pullani eivät saavuta tuota samaa lopputulosta. Olen siis päätynyt siihen tulokseen, että tuolla tittelillä täytyy olla jotain vaikutusta. Jo pienenä päätin, että minusta tulee pullantuoksuinen isoäiti omille lapsenlapsilleni. Oma tyttäreni on vasta kaksi vuotias, joten aikaa minulla on vielä harjoitella noiden maagisten pullien tekoa. Tuleva joulu on ensimmäinen joulumme omassa kodissamme ja olenkin päättänyt tehdä kaikki jouluruuat itse. Opettajaksi tietenkin pyydän omaa mummoani. Odotan innolla sitä päivää, kun valmistamme yhdessä tuoksuvia laatikoita joulumusiikin soidessa taustalla ja tyttäreni tarkkaillen meitä essupukuisia naisia touhuamassa keittiössä joluisten tuoksujen keskellä. Oma äitini ei ole koskaan ollut mikään leipoja ja ruokaakin hän on laittanut pelkästä velvollisuudesta. Minulle leivonta ja ruuanlaitto on rakas harrastus ja rentoutumiskeino. Toivon, että oma tyttäreni innostuu myös leivonnasta ja yhdessä saamme tulevaisuudessa leipoa monet pullat ja kakut. Vaikka onhan hän jo nytkin innoissaan pyytämässä vispilöitä ja lastoja nuoltavaksi ja nyppii pienillä sormillaan pullataikinaa kulhosta, kun leivon.

Minulla on samanlaisia muistoja minun mummostani kuin sinulla omastasi. Asuimme itse pääkaunpunkiseudulla ja mummoni Savossa joten siellä vierailtiin vain lomilla. Mummo teki parhaat kala- ja perunakukot sekä tietenkin karjalanpiirakat. Lähtöaamuina mummo nousi aamuyöstä leipomaan meille kukon matkalle mukaan. Se käärittiin hyvin sanomalehteen joten se oli vielä lämmin kun saavuimme kotiin.
Mummon kanssa myös rypytettiin karjalanpiirakoita aina isot kasat kun niiitä leivottiin. Nyt minun oma äitini rypyttää karjanpiirakoita tyttäreni kanssa (joka on vasta 4 vuotta) ja tyttäreni on aivan innoissaan leivonnassa mukana.
Kiitos ihanasta blogista ja Onnea! Monet ihanat herkut on syntyneet sinun ohjeiden mukaan ja aina on kehuja tullut!

Minähän en ollut nuorempana leipoja ollenkaan! Äitini yritti epätoivoisesti opettaa pullataikinan tekoa siinä koskaan onnistumatta ja ajattelin olevani tuomittu sulattelemaan kaupan pakasteita. Mutta kappas, ruuanlaittoinnostukseni myötä uskaltauduin myös leipomaan, ensin piirakoita, sitten myös pikkuhiljaa kakkuja. Ensimmäisen onnistuneen kakkuni leivoin Kinuskikissan ohjeella ja äitini ei ollut uskoa silmiään kun leväytin pöytään täydellisen ihanan kinuskikakun. Hän oikeasti luuli, että olin ostanut kakun konditoriasta 🙂 Toinen mieleenpainuva muisto on omista häistäni reilu vuosi sitten: leivoin limejuustokakkuja ihan itse, kylläkin vähän päällistä mukaellen. Kakut olivat ihan superhyviä, pelastaen vähän sitä pettymystä, minkä tilattu hääkakku aiheutti. Kyseinen juustokakku on ihan vakiokamaa leivontalistallani nykyään. Kiitos sinulle hienosta blogista, täällä vierailen aina kun haen inspiraatiota!

Itse en erikoisemmin pidä leipomisesta, eikä tule leipomisesta kauhean hyviä muistojakaan mieleen.
Lähinnä ne kerrat kun viimeiset kermaviilit on läjähtänyt lattialle ja itkusilmässä mietin miksi pakastepullatkin muuttuu mustiksi.
Ja eräs kaunis päivä kun asuin vielä kotona ja ajattelin tehdä omenapiirakan. No jokuhan siinä meni pieleen ja valmis piirakka kirjaimellisesti ui voissa.
Raivoissani jätin pellillisen omenapiirakkaa pöydälle ja aamulla se oli kadonnut isän toimesta. Hyvä että jollekkin maistui!
Blogistasi sen sijaan on hyviä muistoja. Köyhänä opiskelijana narskutan näkkileipää koneella ja selailen herkkujasi. Riisi pelkällä soijakastikkeella alkaa maistua aika hyvältä kun katselee herkku kuvia ja lukee ohjeita.

Minun parhaimmat leipomismuistot ovat joululeivonnaisten saralta. Nykyään on hieno katsoa, kun isommat lapset auttavat auliisti pienempiä sisaruksiaan pipari ja joulutorttu talkoissa. Viime viikolla oli koko viikon kovin sateista ja harmaata. Saimme yhden lapsen kanssa idean, että leivotaan joulutorttuja ja joulupullia siiheksi , kun muut tulevat koulusta. Kyllä siinä kaikkien ilmeet kirkastuivat ja ilostuivat, kun koulupäivän jälkeen oli kotona vastassa ihana leivonnaisten tuoksu ja maku. Yhtenä vuonna olin erään avustusjärjestön kirpputorilla vapaaehtoisena töissä. Saimme idean, että järjestämme joulumyyjäiset heinäkuussa. Koristelimme kirpputorin jouluisesti, laitoimme joulumusiikit soimaan, otimme myytävät joulukoristeet esille ja mikä parasta leivoimme joululeivonnaisia kirpputorin kahvioon myytäväksi. Ihmisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia, kun avasimme ovet klo. 12 ja iso joukko väkeä tuli sisään joulumusiikin soidessa. Varmasti lähes jokainen kävijä istahti sillä kertaa kahvilaan nauttimaan herkuista ja monet kehuivat miten joululeivonnaiset maistuvat niin hyville heinäkuussa. Viimeisin joululeivonnaismuisto on tältä viikolta. Jokainen aikuinen tietää, miten joskus joku tapa tai tottumus on niin vaikea saada opetetuksi lapsille. Joskus oppi menee kerralla perille. Tokaluokkalainen laski juuri kalenterista miten ensi viikolla leivotaan pipareita, kun sehän on meidän perheen tapa. Tämä tapa alkoi viime vuonna, kun menin kuukausista sekaisin ja luulin marraskuun ensimmäisenä, että on jo joulukuun ensimmäinen ja tein kauhealla kiireellä piparitaikinan. Tästä marraskuun ensimmäisestä tuli sitten kerralla meidän perheen tapa näemmä.

Meillä on jouluinen perinne. Jo pienenä tyttönä, ja vähän myöhemmin pieninä tyttöinä, kun siskoni kasvoi, olemme auttaneet äitiä leipomisessa ja maistelleet taikinaa. Joskus intouduimme tekemaan salaa omia sörsseleitä, varmaan aika tavallista lapsilla. Parasta oli joulupipareiden tekeminen. Ja niiden koristelu. Olemme aina tehneet samalla reseptillä, mamman (äidin äiti) joulupipari resepti on paras, enkä sitä vaihtaisi mihinkään. Taikina tehtiin edellisenä päivänä ja kävimme aina salaa napsimassa siitä. Nam. Teimme niitä myös tuliaisiksi ja lahjoiksi joillekin. Nykyäänkin joka vuosi, marraskuun lopulla tai joulukuun alussa kokoonnumme äidin luokse leipomaan joulupipareita. Äiti tekee ison satsin taikinaa edellisenä päivänä. Laitamme joululaulut soimaan ja keitämme glögiä. Sitten leipomaan pipareita erilaisilla muoteilla, joita on jokaiselle kertynyt aivan valtavasti vuosien varrella. Itse valkkaan joka kerta omista mukaan, ne mitkä tuntuvat sinä vuonna parhailta. Ja tietenkin saamme siskoni kanssa mukaan osan leivotuista pipareista. Nyt jo taas innolla odotan että koskas tänä vuonna päästään leipomaan ja fiilistelemään. <3

Kah, kaksossiskoin muisteli tuossa taannoin karjalast kottoisin olleen äiteimme leipomistalkoita täsä palstalla. Vaan ei tuo siskolikka muistanna ihan kaekkea kertua. Ensinnä, se ol aena isä, joka riisipuuron ja perunasurvoksen keit. Maltilla jaksoi hää hämmentää puuroa tunnin verran ja sitten viel kääri ne villasaalin sissään hautuumaan. Ja ennen piirakoin täyttämis lisättiin siihen muna, jos toinennii ja palajon voit.Aina pit olla sekä riisi, että perunakakkaroi, sisko kun tykkäs riisist ja mie perunast.Mutta mukana häärimäs saatiin ain olla.Ja kyllä myö saatiin sitä täytettä laittoo ja harjootella rypyttämist. Vaan äit sen rypyttämisjutun osas niin sukkelaan, et 10-1. On kyl onneks periyttännä sen taioin niin, että miun molemmat poekain ossaa sen veitsen kärellä tai sitten iliman.Ja viel lopuks se, et leivinuunis tulloo parhaat piirakat, aenakin jouluks jos ei muutoin. Ja ompa hyvä löytö tämä blogi tällaaaselle leipomisvimmaselle.