01.02.2015   18 kommenttia Kategoria: Täytekakut,  Yhteistyöreseptit,  Ystävänpäivä
Erityisruokavaliot: Liivatteeton,  Pähkinätön

Kahden hengen ystävänpäiväkakku


Monesti kuulen sanottavan, että leipomista rajoittaa syöjien vähyys; puuhaan ei tule ryhdyttyä, jos syöjiä on vain kaksi. Tämän vuoksi ei kannata jättää inspiraatiota hyödyntämättä, vaan tehdä sen sijaan vähemmän tai pienempää. Kakut mielletään juhlaleivonnaisiksi, mutta kun tekee pienen taikinan minivuokaan, kakun voi pyöräyttää arjenkin iloksi. Itse uskon, että romanttista kakkuhetkeä tai ystävän hemmottelua arvostaa eniten juuri silloin, kun se tapahtuu spontaanisti ja odottamatta.

Pinkki ihanuus on täytetty vadelmavaahdolla ja raikkaalla sitruunatahnalla. Kuvassa näkyvä pieni pala lohkaisi kakusta noin viidenneksen. Kahdelle hengelle syömistä siis riittää santsipaloja myöten ja perheen tai pienen kaffiporukankin saa tällä luomuksella kestitettyä.

Sokerikakkupohja on ihanteellinen tässä tapauksessa, sillä taikinan koko on helposti muunneltavissa munien lukumäärän mukaan. Päätä ei tarvitse vaivata ainesten määrien skaalaamisella, kun kaikki aineet määräytyvät munien tilavuuden mukaan. Leivinjauhetta laitoin kahden munan kakkuun puoli teelusikallista.

Inspiroidu lisää ystävänpäivästä! ❤️ Kinuskikissa on ideoinut vuosien saatossa ystävänpäivän ympärille ison määrän reseptejä kakuista pienempiin naposteltaviin ja syötäviin lahjoihin. Löydät parhaat poiminnat ystävänpäiväaiheiselta teemasivulta.

Vadelmainen ystävänpäiväkakku

6 hengelle

Pohja:
2 munan sokerikakkupohja

Kostutus:
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Vadelmatäyte:

2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
200 g suomalaisia vadelmia
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta
lemon curd -sitruunatahnaa

Kuorrutus:
400 g valkoista sokerimassaa
ruusunpunaista pastaväriä
vihreää strösseliä

Ruusut:

2 ½ dl Flora Vispiä
2 tl sokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta
ruusunpunaista pastaväriä
(annoksesta riittää isommankin kakun koristeluun)

Tarvikkeet:
vuoka, ruusunpursotusvälineet, strösseli ja pastaväri Vispilänkaupasta


Valmista 2 munan sokerikakkupohja erillisen ohjeen mukaan pienessä (sisähalkaisija n. 15 cm) irtopohjavuoassa. Anna jäähtyä ja leikkaa kolmeen osaan.

Mittaa kulhoon vispikerma ja sokeri. Vatkaa vaahdoksi. Soseuta vadelmat sauva- tai tehosekoittimella mahdollisimman hienoksi soseeksi. Jos käytät ulkolaisia vadelmia, keitä niitä ensin noin 5 minuuttia. Yhdistä vadelmasose ja kermavaahto. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhetta, kunnes täyte muuttuu jämäkäksi.

Yhdistä maito ja vaniljasokeri. Nosta ensimmäinen pohjalevy tarjoilulautaselle ja kostuta vaniljamaidolla. Levitä päälle sitruunatahnaa ja vajaa puolet täytteestä. Nosta päälle seuraava pohjalevy, kostuta ja täytä samaan tapaan. Laita kanneksi viimeinen levy ja kostuta. Tasoita reunat lastalla ja levitä loput täytteestä kakun pinnalle tasaiseksi tarttumapinnaksi kuorrutteelle. Nosta kakku jääkaappiin. Voit täyttää kakun jo edellisenä päivänä.

kahden-hengen-kakku-vaihe

Värjää sokerimassa pinkiksi sekoittamalla joukkoon pastaväriä.

kahden-hengen-kakku-vaihe-2

Kauli sokerimassa tomusokeroidulla alustalla noin 0,5 cm paksuksi levyksi. Ripottele päälle strösseliä. Jatka kaulimista, jotta levy ohenee ja strösseli uppoaa samalla massan pintaan. Nosta levy kakun päälle ja painele sen ympärille. Leikkaa ylimääräinen osa alareunasta. Tarkemmat kuorrutusohjeet löydät sivulta kaulittavalla massalla kuorruttaminen.

kahden-hengen-kakku-vaihe-3 kahden-hengen-kakku-vaihe-4

Mittaa kulhoon Flora Vispi ja sokeri. Värjää hailakan vaaleanpunaiseksi pastavärillä. Vatkaa vaahdoksi ja siivilöi vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe. Kiinnitä pursotuspussiin tylla liittimen avulla. Laita pussi pystyyn korkeaan astiaan ja täytä kermavaahdolla. Sulje toinen pää pussinsulkijalla, jotta vaahto ei nouse ylös pursotuksen aikana.

kahden-hengen-kakku-vaihe-5 kahden-hengen-kakku-vaihe-6

Pursota ruusuja kukkanaulan päälle.

kahden-hengen-kakku-vaihe-7

Siirrä saksenkärkien avulla kakun reunoille. Katso tarkemmat ohjeet kohdasta kermaruusut.

kahden-hengen-kakku-vaihe-8 kahden-hengen-kakku-vaihe-9

Koristele kakun päällinen vihreällä strösselillä ja kermaruusuilla.

Yhteistyössä Vispilänkauppa


vispilankauppa

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
39 tassutusta

Kinuskikumppani

Uusinta Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Helmikuun arvonta



Helmikuun kyselyyn osallistuvien kesken arvotaan 3 palkintoa, jotka sisältävät 2 purkkia Dansukker Vaaleaa Luomusiirappia sekä 2 Sokerityttö-mukia.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat

Kumppanit