Vuosi sitten minulta pyydettiin joulutorttujen ohjetta. Viime joulun harjoittelin ja tänä vuonna pääsin julkaisemaan ohjeen teillekin. Täytyy tunnustaa, että koukkuun jäin, kun ensimmäisen kerran olin itse tehdystä taikinasta valmistettuja torttuja maistanut. Joulunalusaikaan käytän suosiolla pakastetaikinaa, mutta aattona minulle kelpaa enää vain omatekoiset tortut. Onneksi pakastin tulee hyvään apuun tässäkin asiassa, sillä aatoksi en halua leipomisia jättää. Teen tortut siis voitelua edeltävään vaiheeseen asti pakkaseen. Aattoiltana nostan tortut pellille sulamaan, lisään marmeladinokareet, voitelen ja paistan ohjeen mukaan.