Pipareiden leipomisella ja koristelulla huvitellaan meillä useaan otteeseen joulua odotellessa. Näiden leipojaisten tuotoksia kertyy kaappeihin nopeampaa tahtia kuin niitä tulee syötyä. Kauneimmat piparit säästetään aatoksi, annetaan lahjaksi tai otetaan osaksi joulukodin sisustusta. Ne pääsevät hyvin oikeuksiinsa myös kakun koristelussa.

Halusin pitkästä aikaa tehdä kermakakkua, sillä kermavaahto on yksi parhaista kakunkuorrutteista ja sitä tulee käytettyä turhan harvoin. Perinteiseen kermakakkuun saa uutta ilmettä yksinkertaisilla keinoilla: kokeilemalla uutta pursotusta tai hyödyntämällä sokerimassaa ja nonparelleja koristelussa. Joulukakku on täytetty herkullisella ”puolukkatunnelilla”.