Amerikkalaistyylinen monista kerroksista koottava hääkakku on toistunut monissa toiveissanne. Kesän hääsesongin kynnyksellä on hyvä hetki perehtyä kerroskakun valmistamiseen. Vaikka ei leipoisikaan hääkakkua itse, kerroskakkuja tehdään nykyään paljon muihinkin juhliin. Myös kihlajaisiin tämä olisi passeli.
Täytteiksi valitsin kesään sopivat maut, jotka ovat ihastuttaneet raparperipiiraan reseptissä. Täyte on suunniteltu niin, että se on muunneltavissa myös muihin vuodenaikoihin ja makuihin: syyshäihin omenaa tai maun mukaan erilaisia marjoja. Myös koristelun voi helposti vaihtaa tilaisuuden teemaväreihin sopivaksi. Erityisruokavaliotkin on isoissa juhlissa syytä huomioida. Täytteet voi valmistaa laktoosittomina ja pohjan leipoa gluteenittomasta jauhoseoksesta.
Yksi kerroskakuissa puhuttuva asia on kakun kestävyys. Itse olen tehnyt kerroskakkuja ilman tukirakenteitakin ihan onnistuneesti, esimerkkinä tämä omenapuu kukassa -kakku. Käytännössä kakun kestävyys riippuu sen koosta (kerrosten korkeus ja halkaisija) sekä käytetyistä täytteistä. Tästä kakusta tehty koeversio ei ilman tukia kestänyt, joten tärkeiden juhlien kyseessä ollessa kannattaa aina tehdä testikakku etukäteen.
Mitä enemmän kerroksia, sitä enemmän haastetta. Jos ja kun tukirakenteita tarvitaan, ne täytyy virittää koko kakun läpi. Siksi päädyin tekemään vain kaksi syötävää kerrosta, ylin kerros on muromassasta tehty hääkakun koriste. Muromassaa ei voi leikata kakkulapiolla, joten se on tarkoitettu hääparille muistoksi. Koriste säilyy pitkään syömäkelpoisena, joten hääpari voi nautiskella sen myöhemmin pieninä suupaloina makeisten tapaan, häähuumaa muistellen. 🧡 🧡 🧡 🧡 🧡
Kiitos vinkeistä Kinuskikissa 🙂 . Pohdin vielä tuota tukemista ja tulen vaikka raportoimaan, miten lopulta kävi.