Kuviotekniikalla yritin kääretorttua. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes aloin käärimään. Tuli samaan aikaan aivoihin pöräys ja aloitin käärimisen juuri siitä väärästä päästä! Olin nimittäin tähdännyt kirjoitukset niin, että osuvat kohdilleen paremmin toisesta päästä. Nyt on ruma. :( Yksi lempparitäytteistäni tortun sisällä lievittää onneksi mielipahaa. Iloista syksyä joka tapauksessa!
Kuvan lähettänyt: maris
Oli niin hieno ja värikäs, että kävin kurkistamassa! Tosi kiva. Tietysti itseä harmittaa, kun ei mene kaikki suunnitelmien mukaan, mutta kyllä tämä on todella hieno!
Viisaita ajatuksia sinulla, Kinuskiemo. 🙂 Itse ajattelen aivan samoin mm. tuosta leivonnaisten ulkoasusta eli juuri kuten kirjoititkin. Sitten kuitenkin joka ikinen kerta omien tekeleiden kohdalla päässä nyrjähtää jokin raiteiltaan. 😀
Kiitos syksyn toivotuksistasi, ja samoin!
Tämä kääretorttu on kuin syksyn luonto parhaimmillaan, värikäs, iloinen ja täynnä energiaa. 🙂
Ei maistelijalle mielestäni tarvitse aina kaiken olla valmiina ja selvänä. Pieni arvailu ja aprikointi on kivaa ekstraa herkun äärellä. Hän näkee karkkien lomassa tekstistä tarpeeksi. Jos vähän aprikoi, niin osaa kyllä yhdistää ja on tyytyväinen, kun koko sanoma hänelle kirkastuu. Ja sitten herkkupala lautaselle! Nam!
Mukavaa syksyä sinulle! 🙂
Minulle tuli puolestani hyvä mieli kommenteistanne. 🙂 Kiitos mari-johanna, Irzu ja nalamuru!
Viikko sitten tortun jo tein ja otti niin paljon päähän, että en uskonut kuvaa koskaan julkaisevani. Aika on näköjään tehnyt tehtävänsä, kun eilen rupesi näyttämään omiinkin silmiin ihan kelvollisen näköiseltä. 🙂
nalamuru: juu, puolikkaana annoksena tein. Leipomostani löytyy omena-valkosuklaakääretortun ohje. Siinä on täytteen mitat samat kuin tässä.
Voi Maris ihanaa syksyä sinulle! Hyvältä torttu näyttää näinkin vaikka tekstit eivät osu niin päin kun suunnittelit. Laitoitko tuo täytteen puolikkaana annoksena vai kuinka paljon? Voisi itsekin tehdä kääretortun tuolla täytteellä niin sillä kyselen.
Ihanan raikas! 🙂
Voi iloista syksyä myös sulle! Tää on mielestäni varsin pirteä aamun avaus harmaaseen syys päiväänjoten älä ole turhan ankara itsellesi.
Vain sinä tiedät mikä meni pieleen meille torttu huokuu iloa ja hyvää mieltä tulevasta viikonlopusta
Ja syksystä. Ihan tosi, tuli ihan hyvä mieli! 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5668 tähteä
Maailman paras mutakakku
2833 tähteä
Mokkapalat
2576 tähteä
Brookies
1841 tähteä
Britakakku
1535 tähteä
Kiva, kun tulit kurkistamaan, Aamuriemu. 🙂 Ja paljon kiitoksia kivoista sanoistasi!