Kinuskeilta on kuulunut toiveita, että esittelisin täällä erikoisempien raaka-aineiden pakkauksia, jotta tuotteet olisi helpompi löytää ruokakaupasta. Esimerkiksi kondensoidun maidon kanssa on esiintynyt virhehankintoja, kun purkista ei välttämättä kovin helposti selviä, onko kyseessä valmiiksi keitetty kinuski vai maito, joka täytyy itse keittää. Antakaa palautetta ja kertokaa, mitä muita tuotteita haluaisitte tähän mukaan!


Kondensoitu maito

Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä. Lisätietoa kondensoidusta maidosta löydät esimerkiksi tästä Wikipedian linkistä. Reseptejä, joissa olen kondensoitua maitoa käyttänyt, löydät helpoiten laittamalla sivun vasemmasta reunasta löytyvään hakukenttään hakusanaksi lainausmerkeissä ”kondensoitua maitoa”. Kondensoidun maidon keittämisestä on kerrottu karpalo-toffeekakun yhteydessä.




Kinuskiksi keitetty kondensoitu maito

Leivonnassa kondensoitu maito usein keitetään paksuksi kinuskiksi. Keittäminen vaatii kuitenkin aikaa, joten on kätevää ostaa maito valmiina kinuskina.




Mascarpone-juusto

Mascarpone on italialaista tuorejuustoa. Maultaan se on kotoisia tuorejuustojamme täyteläisempää ja aromikkaampaa. Ruokakaupasta tuote löytyy siis tuorejuustojen lähistöltä.