Tässä lyhyt oppimäärä suklaakoristeiden tekemisestä ja mallisto, joka tulee kasvamaan ajan myötä. Käytä malleja inspiraatioksi omille versioille tai kopioi mallit paperille, jonka laitat leivinpaperin alle ”apuviivoiksi”.

Suklaakoristeiden onnistuminen edellyttää kahden seikan huomioimista:

  1. Pursotusvälineet. Välineet ovat tottumuskysymyksiä, mutta minä käytän tarkkoihin pursotuksiin aina pientä pursotuspussia, liitintä ja kirjoitustyllaa, koska mielestäni pursotussetillä saa parhaan pursotusvarmuuden. Tyllan aukon on syytä olla tällaisissa koristeissa 1-2 mm. Pussin toinen pää kannattaa sulkea tiiviisti pussinsulkijalla, jotta suklaa ei pääse valumaan yläkautta ulos. (Liitinohjeessa kuvia pursotusvälineistä.) Pursotuksiin, joissa ei vaadita täydellisen tarkkaa jälkeä, käy pakastuspussikin, jonka kulmaan voi leikata tarvittavan kokoisen aukon.
  2. Pursotussuklaat:
    Tumma suklaa: Ruokakauppojen valikoimista Kinuskikissa ei ole löytänyt suklaata, joka kestäisi hyvänä hauraissa koristeissa pehmenemättä. Aiemmin tällainen suklaa löytyi Brunbergilta, mutta he ovat muuttaneet reseptiä.
    Suoraan kakun päälle ”spritsailuissa” eli pursotteluissa tai reunakoristeessa, joissa kestävyydellä ei ole samanlaista merkitystä, käy mikä tahansa merkki. Esimerkiksi Pandan tumma suklaa on miellyttävää pursottaa. Toiset suklaat ovat sulana löysempiä eli valuvat nopeammalla tahdilla. Silloin suklaasulan kannattaa antaa ensin jäähtyä hetki.
    Valkoinen/maitosuklaa: koristeita voi tehdä muistakin kuin tummasta suklaasta, mutta tällöin koristeiden kestävyys heikkenee. Valko- ja maitosuklaa sopivat tilanteisiin, joissa koristeilta ei vaadita erityistä kestävyyttä. Valkosuklaata voi värjätä suklaa- tai pastaväreillä. Tästä on kerrottu enemmän elintarvikevärejä esittelevässä ohjeessa. Koska maito/valkosuklaakoristeet sulavat herkemmin käsiteltäessä, tapaan laittaa ne pakkaseen ja antaa niiden jäätyä ennen kakun päälle asettelua.
    Koristelusuklaa, Candy melts : kakkutarvikkeita myyvistä liikkeistä saa koristelukäyttöön tarkoitettua ”suklaata”, Candy melts- nappeja. Candy meltsien värivalikoima on laaja ja pursoteltavuus ja kestävyys hyvä. Candy meltsien käyttö tapahtuu samaan tapaan kuin suklaankin.

Toimi seuraavasti:

  1. Paloittele suklaa ja laita se mikronkestävään astiaan. Sulata miedolla lämmöllä (max 250 W) välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulaa.
  2. Kiinnnitä tylla pursotuspussiin liittimellä. Laita pursotuspussi pystyyn korkeaan lasiin ja täytä pussi suklaalla. Sulje pussin toinen pää pussinsulkijalla.
  3. Pursota suklaalla kuvioita leivinpaperin päälle (alla tasainen alusta, kuten leikkuulauta).
  4. Nosta alustan päällä jääkaappiin jähmettymään.
  5. Irrota koristeet varovasti leivinpaperista.
  6. Laita kakun päälle tai säilytä jääkaapissa.

Koristemalleja: