Leivontatrendien joukossa yksi erikoisuus on helpot, muutaman raaka-aineen leivonnaiset. Eräs tällainen ihme on banaanista valmistettu pehmiksen tapainen jäätelö. Banaanit pilkotaan ja pakastetaan odottamaan herkutteluhetkeä. Kun on nautiskelun aika, jäätyneet banaanikuutiot soseutetaan tehosekoittimella. Kurkkaa ohesta video valmistuksesta.
Rakenne on täydellisen pehmeän kuohkea. Tätä jäätelöä voi nauttia surutta kuuman kesäpäivän viilennykseksi vaikka useita kertoja päivässä! Itse maustoin jäätelön kardemummalla. Vanilja, lakritsijauhe tai kanelikin kävisi, mutta jäätelö maistuu nimensä mukaisesti ihan sellaisenaankin. Tai mitä muita versioita keksitte? Jättäkää rohkeasti kommenttia ja ideoita muillekin!
Huomaa, että tehosekoittimen teholla on merkitystä valmistuksen vaivattomuuden kannalta. Jos tehosekoitin ei meinaa jaksaa jauhaa jumiutumatta, anna banaanikuutioiden sulaa pieni hetki ennen soseuttamista.
Sekä banaanit että herneet olivat vielä kohmeessa pakastuksen jäljiltä, mutta eivät ihan jäässä enää (tehosekoittimessa ei riittänyt teho ihan jäisten soseuttamiseen).
Ohje oli täältä: https://bistro.ruokavinkki.fi/ihana-herne-banaanipehmis/
Jätin tosin kaiken muun paitsi banaanin, herneet ja vaahterasiirapin pois siitä (ja herneitä tuli ehkä 1.5 kertaa niin paljon kuin ohjeessa, kun itse pakastettuja ei tullut punnittua pakastaessa). Päälle tuli vielä itse tehtyjä hunajapaahdettuja auringonkukansiemeniä koristeeksi ja hyvää oli. Reseptinkin halusivat. 🙂