Gluteenittomia leivonnaisohjeita kysellään paljon. Monista leivonnaisista on helppo tehdä gluteenittomia korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella. Halusin kuitenkin kehitellä ”monikäyttöreseptin”, joka kävisi myös eläinperäisiä ruoka-aineita vältteleville. Vaikka käytettävissä olevia raaka-aineita on tällöin vähemmän, ei herkuttelusta tarvitse tinkiä. Nämä leivokset joutuivat todelliseen tulikokeeseen, kun niitä tarjottiin samaan aikaan mudcaken kanssa, mutta eivät jääneet yhtään huonommiksi.
Vaikka pohja ei sisällä kananmunaa, se on pehmeä, mutta ei hajoavainen. Kuorrutteen ”valkosuklaa” maistuu makean vaniljaiselle, mutta ei maidoton versio rehellisyyden nimissä oikean valkosuklaan veroista ole. Kiva kuitenkin, että tällainenkin vaihtoehto on tarjolla. Se löytyi Punnitse ja Säästä -kaupasta.
Vaikka omassa lähipiirissäni ei ole tarvetta maidottomille leivonnaisille, laktoositonta valkosuklaata olen usein kaivannut. Harmi, ettei sitä ole vielä markkinoilla. Toivottavasti joku suklaavalmistaja hoksaa markkinaraon.
HeidiAnnika: manteli/riisijauho ei tosiaan aja välttämättä samaa asiaa, kuten maris tuossa uumoili. Toisaalta Mantileena on käyttänyt ihan vaan vichyä, joten uskaltaisi ehkä kokeilla jotain nestemäistä tilalle…?
Mantileena: mahtavaa kuulla, että tästä reseptistä on soveltaen muovautunut luottokakku juhliin! Kuvauksestasi herahti vesi kielelle ja voin hyvin kuvitella, että suklainen ihanuus on kaikkien suosikki. Kiva, että kirjoittelit!