Valkosuklaisen sateenkaarikakun yhteydessä tuli keskustelua elintarvikevärien käytöstä. Moni toivoi kakkua, joka olisi värjätty luonnollisilla väriaineilla. Värivalikoiman suhteen joutuu tekemään hieman kompromisseja, enkä siis lähtenyt tästä sateenkaarta loihtimaan, mutta kivaa kuviota saa aikaiseksi jo muutamallakin sävyllä. Vaikka sävyt eivät ole yhtä voimakkaita kuin elintarvikeväreillä aikaansaatuna, on maun kannalta ehdoton plussa, että eri sävyt kielivät myös eri mauista.
Olennaista on löytää riittävän voimakkaasti värjääviä raaka-aineita, jotka eivät vaikuta liikaa täytteen rakenteeseen. Tein tästä kakusta kolme eri versiota erilaisia marjavalmisteita kokeillen. Huomasin, että mitä enemmän värjäävää ainetta (esim. marjakastiketta tai -sosetta) täytteeseen lisää, sitä paksummaksi se muuttuu. Silloin täytteen valuttaminen voi muodostua ongelmaksi. Mehuja en kokeillut, mutta niillä voisi toki tuota ilmiötä paikata (sose-mehuyhdistelmä?). Sen sijaan löysin valmista sileää mustikkakastiketta, joka värjäsi tehokkaasti. Itse tehtyyn mustikkasoseeseen tahtoi jäädä liikaa ”mustikanhippuja” mukaan. Vadelmien kohdalla puolestaan koin paremmaksi soseutuksen, koska valmiilla kastikkeella väri jäi vaisuksi. No, näitä voi jokainen kokeilla ja löytää omat versionsa.
Muokkasin samalla alkuperäistä ohjetta, jonka makuun en ollut alkujaan täydellisen tyytyväinen. Arkailin kuitenkin reseptin tuunaamista, sillä täyte on herkkä muutoksille: rakenteen tulee olla juuri sopivan valuvaa, jotta kuvio muotoutuu oikeanlaiseksi. Rakenteen kannalta pieni, mutta makuun yllättävän paljon vaikuttava muutos oli vaihtaa vaniljajugurtin tilalle vaniljakastike. Myös valkosuklaata lisäsin hitusen. Kokeilin myös isompaa määrää, mutta silloin täyte alkoi jähmettyä turhan nopeasti: vuokaan kaatelu vie kuitenkin kotvasen aikaa.
Sateenkaarikakun yhteydessä kyseltiin myös leivinpaperin käytöstä vuoan suojana. Näissä vaihekuvissa tästä esimerkki. Reunakalvoon verrattuna leivinpaperi jättää pintaan hieman epätasaisuutta, mutta ne saa tasoiteltua lastalla, kun kakku on irrotettu.
PS. Aivan alkujaan tämän tekniikan idea on lähtöisin seeprakakusta, jonka resepti löytyy uusimmasta kirjastani. Siinä kuvio muodostuu tummasta ja valkoisesta suklaasta tehdyistä täytteistä. Mielestäni kirjan versiossa vaniljajugurtti on paikallaan, sillä täyte on sen ansiosta suklaisuudesta huolimatta raikas.
Joo, olisko keiton sitruunahappo syyllinen. Maku oli kyllä hyvä, vaikka koostumus olikin erikoinen 😀