Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 

Piparkakkurahka ja sitruunavalkosuklaa

10.12.2013

piparkakkurahka sitruunavalkosuklaa

Jonkinlainen mittari bloggarin vanhenemisesta lienee se, että samat tuotteet poistuvat ja tulevat uudelleen myyntiin blogin olemassaolon aikana. Näin kävi tänä syksynä kaksi kertaa. Ensin tuli Hopeatoffee ja vähän aikaa sitten huomasin leivontahyllyssä Blockin sitruunan makuisen valkosuklaan. Blogin perustamiseen aikaan tämä tosin oli lime-valkosuklaa, mutta läheistä sukua kuitenkin.

Piparkakkurahka on ollut myynnissä jo pidempään, mutta vasta nyt tuli sopiva tilaisuus kokeilla sitä. Aika lähelle samaa pääsisi myös vaniljarahkalla ja piparkakkumausteella.

Vanilja-puolukkatortussa kokeilin molempia uutuuksia yhdessä, mutta valitsin lopulliseen reseptiin muut tuotteet. Sitruunavalkosuklaa oli kyllä niin hyvää sellaisenaan, että ihmettelen miksei tätä makua ole keksitty aiemmin. Menisi ihan perussuklaana makeishyllyssäkin.

Kommentit (9)

nalamuru
Kinuskileipomo nalamuru
20.3.2014 22:18

Minä ihastuin tuohon piparkakkurahkaan joulun alla todella paljon tein muutamaan otteeseen enkelitorttuja (joulutorttuja) niin että laitoin omena-kanelitähtitorttuhilloa ja tuota piparkakkurahkaa niihin ja tammikuun puolella tein juustokakkua tuosta rahkasta. Hyviä olivat torttut kuin juustokakkukin.

soja
Kinuskileipomo soja
14.12.2013 10:24

marjatassu: loistava sovellus! =)

Marjatassu
Kinuskileipomo Marjatassu
13.12.2013 22:15

Meidän piti tehdä kaverin kanssa tosta suklaasta vissiin muffineja, mutta kun ei ollut tarpeeksi aineksia, ni syötiin sitten ihan pelkälleen. Ja hyvää oli! 🙂

chocochipcookie
13.12.2013 20:20

Tiina: Niinhän tuossa tekstissä juuri sanotaan.

Tiina
Kinuskileipomo Tiina
13.12.2013 11:56

Eikös se ollut Limevalkosuklaa se mikä oli kaupoissa mutta poistui ja tuo tuli tilalle..

Rommirusina1
12.12.2013 22:58

Käytin tuota sitruunavalkosuklaata fudgen teossa. Antoi hyvän maun niihin.

Kinuskikissa
12.12.2013 01:27

Eerika.T: kuulostaa mielenkiintoiselta! Tällaiset tuotteiden käyttövinkit ovat aina kivoja. Jos sinulla olisi Kinuskileipomo, pyytäisin sinua lisäämään reseptin sinne. 🙂

Eerika.T
Kinuskileipomo Eerika.T
11.12.2013 22:19

Lisäys edelliseen että se juustokakku oli sika hyvää ja sopi näin joulun aikaan, vaihtelua tavalliselle piparille! 😀

Eerika.T
Kinuskileipomo Eerika.T
11.12.2013 22:18

Toi sitruunavalkosuklaa on ihan sairaan hyvää, tosiaan menis pelkälleenkin!!

Tein tosta rahkasta juustokakun ja pohjalla oli ihan ite leivottuja pipareita!

Kiitos Kinuskiemo tästä upeasta sivusta!

Kinuskikissan kumppanit

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2024/03/heirol-logo.jpg

Sosiaalinen media

Verkkokauppa