26.12.2014   32 kommenttia Kategoria: Täytekakut
Erityisruokavaliot: Gluteeniton

Uuden vuoden pinjata-kakku 2015


uuden-vuoden-kakku-2015

Paperiset, karkeilla täytetyt pinjatat ovat meksikolaisten juhlien ohjelmanumero. Karkkiyllätyksellä täytetty, syötävä pinjata sopii hyvin myös suomalaiseen uuden vuoden juhlaan. Kuorrutteen idea lähti haasteesta kehitellä lakritsin makuinen, musta kuorrute, joka ei olisi kaulittava massa. Sellainenhan blogista jo löytyy, sillä ”lakritsimassan” voi tehdä toffeemassan ohjeella lakritsifudgeista. Toki mustaa sokerimassaa tai marsipaaniakin voi käyttää. Tämän kuorrutteen spesialiteetti on kuitenkin sen helppoudessa ja nopeudessa. Veitsellä levitettävä kuorrute on helppo saada tasaiseksi. Kuorrute on myös erittäin herkullista. 🙂

Vinkit:

  • Kakku kannattaa täyttää mielellään tarjoilupäivänä – näin karkit eivät ehdi sulaa sisällä. Kovat karkit (esimerkiksi pastillit) säilyvät kakun sisällä pidempään hyvinä.
  • Saat kakusta gluteenittoman vaihtamalla pohjan vehnäjauhot perunajauhoihin ja korvaamalla kuorrutteen gluteenittomalla sokerimassalla tai marsipaanilla. Varmista myös sisälle tulevien karkkien gluteenittomuus.

Lakritsikakku

Pohja:
1 tumma levykakkupohja

Kostutus:
1 ½ dl maitoa

Täyte:

4 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
½ dl sokeria
½ dl sitruunamehua

Sisälle:
lakritsi- tai salmiakkikarkkeja

Lakritsi-suklaakuorrute:
300 g lakritsifudge-karkkeja
1 ¼ dl kuohu- tai vispikermaa
75 g tummaa suklaata

Koristeluun:
oranssia, keltaista, vaaleanpunaista ja pinkkiä sokerimassaa


Valmista levykakkupohja erillisen ohjeen mukaan.

Vuoraa kulho (tilavuus maks. 2 l) tuorekelmulla. Leikkaa kakkupohjasta paloja ja peitä niillä kulhon sisäpinta. Kostuta maidolla. Pullasuti sopii hyvin kostukkeen imeyttämiseen. Kulhon pohjalla olevaa osaa ei tarvitse juuri kostuttaa, sillä kostuke valuu sinne itsestään. Säästä loput pohjalevystä.

uuden-vuoden-kakku-2015-vaihe uuden-vuoden-kakku-2015-vaihe2

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen.

Kaada reilu puolet täytteestä kulhoon. Tee lusikalla täytteen keskelle kolo ja täytä se karkeilla. Levitä kulhoon loput täytteestä.

uuden-vuoden-kakku-2015-vaihe-2 uuden-vuoden-kakku-2015-vaihe-3

Peitä pinta jäljellä olevalla pohjakerroksella ja kostuta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia. Laita kulhon päälle tarjoilulautanen ja kumoa kakku. Poista kulho ja kelmu.

uuden-vuoden-kakku-2015-vaihe-4 uuden-vuoden-kakku-2015-vaihe-5

Laita kattilaan fudge-karkit ja kerma. Keitä lieden keskilämmöllä välillä sekoitellen, kunnes karkit ovat sulaneet kerman joukkoon. Nosta liedeltä ja anna jäähtyä hetki (n. 5 minuuttia). Lisää suklaa paloina ja sekoittele, kunnes seos on tasaista.

Jäähdytä kuorrutetta kylmässä vesihauteessa välillä sekoitellen, kunnes se on muuttunut paksummaksi, mutta on yhä riittävän notkeaa levitettäväksi. Levitä kuorrute lastan avulla kakun pinnalle.

uuden-vuoden-kakku-2015-vaihe3

Sekoita oranssia/keltaista sokerimassaa osittain toisiinsa ja kauli tomusokeroidulla alustalla levyksi. Tee vaaleanpunaiselle/pinkille sokerimassalla samoin. Täältä voit lukea lisää marmorointitekniikasta.

Ota levystä eri kokoisia tähtikuvioita muottien avulla. Tee isoihin tähtiin vuosiluvun numerot käsin muotoilemalla tai numeromuoteilla.

uuden-vuoden-kakku-2015-vaihe3-2

Paina koristeet kuorrutteen pintaan.

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
41 tassutusta

Kinuskikumppani

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.

Toivepuodin toukokuun arvonta



Toukokuussa ollaan jo lähes kesässä! Siksi tässä kuussa arvotaan kesäiseen herkutteluun sopivia minijäätelömuotteja, jäätelökulhoja, tikkarimuotteja ja koristelijan työkalusetti.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Kumppanit