Kahvilassa nautittu täytetty mozzarella-croissant oli niin herkullista, että teki mieli tehdä näitä kotonakin. Kirjailin ylös reseptin, jotta tämä pysyy paremmin mielessä, kun ideoin tarjoiluita. Osana kahvipöytätarjoilua minicroissant on hyvä annoskoko. Täytteen ”must” on lempparipestoni!
Marja: Mikä ettei kyllä varmasti voi! 🙂
Tuoreena nämä ovat täydellisiä, mutta meillä tein tällaisia muutamia viikkoja sitten toki vähän omilla täytteillä ja niitä jäi yli.
Olivat seuraavanakin päivänä vielä oikein hyviä.
Piti ihan googlehaku suorittaa, itse kun en niinkään peston ystävä ole, mutta useampi haku tuotti tuloksen, että itsetehty pesto säilyy 3 päivästä viikkoon.
Luin myös sellaisen vinkin Ilta-Sanomien Ruokala sivulta, että mikäli jokaisen käyttökerran jälkeen laittaa pienen lorauksen öljyä peston päälle niin se kuulemma jotenkin hidastaa peston huonoksi menoa.