01.09.2010   89 kommenttia Kategoria: Syksy,  Syntymäpäivät,  Täytekakut
Erityisruokavaliot: Pähkinätön

Syysomena


Syksy tekee tuloaan ja omenapuut pudottavat satoaan. Yksi jättiomppu saattaa tipahtaa jopa kahvipöytään asti. Omenakakku on ideana ja toteutuksena yksinkertainen, joten rohkeasti kokeilemaan syksyn juhliin. Asiaan tietenkin kuuluu, että omena maistuu myös kakun täytteessä, joka on yhdistelmä mausteista omenahilloketta ja makeaa vaniljavaahtoa.

Kakun kuorrutteena kokeilin ensimmäistä kertaa syksyn hitiksi ennakoimaani tuotetta – valmista vaahtokarkkimassaa. Massa oli yhtä helposti käsiteltävää kuin marsipaanikin, mutta parasta massassa oli kuitenkin ihanan karkkimainen maku. Kissa tykkää! Vaahtismassaa saa vain valkoisena, mutta se on pastaväreillä värjättävissä. Alle riittää pelkkä kermavaahto – pinta oli priima vielä seuraavana päivänäkin.

Mikäli ei halua omena-aihetta, levykakkulevyistä kakun voi koota vaikkapa neliskanttisen mallisena. Vaniljatäyte on niin jämäkkää, ettei hyydyttämisen vuoksi tarvita reunoja. Kulhoon koottavassa korkeassa kakussa täytteen liivate oli tarpeen, mutta tavallisessa kakussa voisi jättää poiskin.

Minä tein kakun työkaverini 30-vuotiskahvitteluun. Omenan kylkeen pursotin marsipaaniruiskulla (toimi muuten hyvin myös vaahtokarkkimassan kanssa) nimen ja vuosiluvun (pari kuvaesimerkkiä alimmaisena). Näin kakku oli helposti saajalleen räätälöity.

Omena-vaniljakakku

20 hengen kakku

Pohja:
2 vaaleaa levykakkupohjaa (joista käytettiin 1 ½)

Kostutus:
3 dl Spriteä

Omena-kanelihilloke:
1 kg omenoita
1 ½ dl fariinisokeria
2 tl kanelia
1 ½ tl inkivääritahnaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl maissitärkkelystä
1 rkl vettä

Vaniljakermavaahto:

3 ps (á 63 g) vanhan ajan vaniljakastikejauhetta (Blå Band)
6 ¾ dl maitoa
5 liivatelehteä
5 dl kuohukermaa
½ dl vettä

Lisäksi:
hieman valmista omenahilloa
1 dl kuohukermaa

Kuorrutus:
750 g vaahtokarkkimassaa

Koristeet:
vaahtokarkkimassaa
ruskeaa sokerimassaa

Muuta:

vihreää pastaväriä
punaista kimallespraytä


Paista levykakkupohjat erillisen ohjeen mukaan. Anna pohjien jäähtyä.

Kuori omenat ja poista omenankodat. Leikkaa lohkoiksi ja lohkot kahtia. Laita kattilaan omenanpalat, fariinisokeri, kaneli, inkivääritahna ja sitruunamehu. Keitä seosta, kunnes omenat ovat pehmenneet (n. 5 minuuttia). Sekoita maissitärkkelys ja vesi keskenään ja lisää kattilaan. Jatka keittämistä pari minuuttia. Anna hillokkeen jäähtyä.

Vuoraa iso kulho (3 – 4 l) kelmulla.

Sekoita maidon joukkoon vispilällä vaniljakastikejauhe. Anna jämäköityä jääkaapissa n. 10 minuuttia. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaniljakastike joukkoon. Kiehauta vesi ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen.

Täytä kakku kulhoon. Leikkaa levykakkupohjista ympyröitä esimerkiksi sopivan kokoisia lautasia hyödyntäen. Mikäli et saa jokaista kerrosta varten ehjää ympyrää, kokoa pohja ”palapelinä”.

Kokoa kakku seuraavassa järjestyksessä: pohja, kostutus, omenahilloke, vaniljavaahto ja taas pohja, kostutus jne., kunnes olet saanut kaikki täytteet käytettyä. Kakku saa nousta korkeutta myös kulhon yläpuolelle, mikäli kulho on hieman alimitoitettu. Itse laitoin alimmaiseen kerrokseen hillokkeen sijaan valmista omenahilloa, jotta omenan keskelle olisi myöhemmässä vaiheessa helpompi kaivertaa kolo.



Anna kakun hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia. Aseta kakkulautanen kulhon päälle ja kumoa. Nosta kulho pois ja irrota kelmut.


Muotoile omenaa veitsellä ja kaiverra keskelle kolo kantaa varten.

Vaahdota kerma ja sivele kermavaahto kakun pinnalle.

Kauli vaahtokarkkimassa tomusokeroidulla alustalla 2,5 mm paksuksi levyksi. Kts. tarkemmat kuorrutusohjeet marsipaaniohjeesta.


Suihkuta omenan toiselle sivulle punaista kimallespraytä.

Lehden ja kannan voi tehdä kuorrutuksesta yli jääneestä vaahtokarkkimassasta. Voimista väriä vihreällä pastavärillä. Sekoita kantaa varten massaan ruskeaa pastaväriä tai käytä ruskeaa sokerimassaa.

Syntymäpäiväsankarin nimen ja vuosiluvun voi taiteilla omenan kylkeen vaahtokarkkimassasta joko pyörittämällä käsillä pitkää suikaletta tai hyödyntämällä tarkoitukseen marsipaaniruiskua.

Tykkäsitkö? Tassuta!

TassutaTassutaTassutaTassutaTassuta
1 tassutusta
Loading...

Kinuskikumppani

Kinuskikissan marraskuun arvonta



Toivepuodin joulutuotteista marraskuun arvontaan pääsivät piparipojat-silikonimuotti pienten leivosten tai konvehtien valmistamiseen, jouluiset minimuffinssivuoat, kultaiset makeisvuoat ja Christmas time -kakkukoriste.

Uusinta Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat