Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 

Suuri kermavertailu

24.10.2019

Minua on pitkään askarruttanut, miten paljon erilaisilla kermoilla on eroa keskenään niiden vaahdotusominaisuuden kannalta. Onko samantekevää käyttääkö täytteessä vispi- vai kuohukermaa? Entä ovatko eri valmistajien tuotteet keskenään vertailukelpoisia? Testi osoitti, että ”kermalla” ja ”kermalla” on eroa! Jossain tapauksissa isostikin.

Tässä on testattu 1 desilitran vaahdotusta. Isommissa kakuissa määrät ovat viisin-kuusinkertaisia. Silloin voi olla oikeasti merkitystä, mitä tuotetta käyttää. Vaahdon määrä vaikuttaa esimerkiksi liivatteen toimivuuteen, täytteen riittävyydeen ja toki myös siihen, miten ainekset pelaavat yhteen. Isoimmillaan ero vaahdon tilavuudessa eri tuotemerkkien välillä oli ¾ dl. Se kertautuu isoissa määrissä useiksi desilitroiksi.

Omissa resepteissäni mainitsen aina, tuleeko käyttää kuohu- vai vispikermaa. Olen ollut siinä uskossa, että jälkimmäisestä tulee reilumpi määrä vaahtoa, mutta testi osoitti, ettei tällaista yleistystä voi tehdä. Tarkimman tuloksen voi antaa vain mainitsemalla tuotemerkin. Johdonmukaisuuden vuoksi käytän itse resepteihini useimmiten Valion kermoja. Jos käytät jotain muuta tuotetta, joka eroaa tästä, huomioi asia leipoessasi.

Kuohukermojen osalta täydensin vielä testiä tekemällä ”pistokokeet” kahdesta laktoosittomasta tuotteesta: Valion ja Pirkan kuohukermasta. Molemmat vaahtoutuivat paremmin kuin laktoosilliset tuotteet. Laktoosittomuudella näyttäisi tämän perusteella olevan vaahdon tilavuutta kasvattava vaikutus.

Testissä oli kaksi tuotetta, joiden vaahtoutuminen epäonnistui tyystin: Milbonasta ja Flora Vispistä ei tullut kunnollista vaahtoa ensinkään. Flora Vispiä käytin blogin alkuvuosina paljonkin, joten tämä oli iso pettymys. Kenties minulla oli todella huonoa tuuria, mutta hyvä tuote ei kyllä petä – varsinkaan kahta kertaa peräkkäin.

Toteutin testin ostamalla kaikki vaahdotettavaksi tarkoitetut maitopohjaiset kermat, joita myydään S-ryhmän, K-ketjun ja Lidlin kaupoissa. Makua ei testissäni arvioitu kuin lopusta löytävien kasviöljyjä sisältävien tuotteiden osalta. Tämä siksi, että satunnaisotannalla ei eroja oikein ollut. Lähtökohtaisesti kuohukermat ovat aidomman ja paremman makuisia kuin vispikermat ja kasviöljyä sisältävät jäävät vielä tästä reilusti taakse.

Huomaathan, että olen tehnyt vastaavan testin myös kasvivispeistä!

Kuohukermat

Merkki Rasvaprosentti Vaahdon tilavuus
(1 dl:sta ->)
Valio kuohukerma
35 % Tavallinen: 1 ¾ dl

Laktoositon: 2 dl

Pirkka kuohukerma
35 % Tavallinen: 1 ½ dl

Laktoositon: 2 dl

Arla kuohukerma
35 % 2 dl
Kotimaista kuohukerma
35 % 1 ½ dl
Pohjolan meijeri kuohukerma
35 % 2 ¼ dl
Maitokolmio kuohukerma
36 % 1 ½ dl

Vispikermat

Merkki Rasvaprosentti Vaahdon tilavuus
(1 dl:sta ->)
Muuta huomioitavaa
Valio vispikerma
38 % 2 dl Laktoositon
Pirkka vispikerma
36 % 1 ¾ dl Laktoositon
Arla vispikerma
36 % 1 ¾ dl Laktoositon
Kotimaista vispikerma
36 % 1 ¾ dl Laktoositon
Pohjolan meijeri vispikerma
36 % 1 ¾ dl Laktoositon
Milbona vispikerma
30 % 1 ¼ dl Ei vaahtoutunut kunnolla, jäi löysäksi.

Muut vispit

Merkki Rasvaprosentti Vaahdon tilavuus
(1 dl:sta ->)
Muuta huomioitavaa
Flora täyteläinen kuohu
38 % 2 ¾ dl Kasviöljyt + maito

Nopea vaahtoutuvuus ja hyvä vaahto

Maistuu vähän margariinille…
Flora Vispi
20 % 2 ¾ dl Kasviöljyt + maito

Vähälaktoosinen

Testasin kahdesta eri purkista, mutta kumpikin jäi löysäksi. Epäonnistunut!
Valio täyteläinen kuohukerma ”double cream”
48 % 2 dl Laktoositon

Suuren rasvapitoisuuden vuoksi vaahto menee helposti voiksi. Vatkauksen loppuvaihe kannattaa tehdä kieli keskellä suuta ja hitaalla teholla. En itse valitsisi tuotetta täytevaahtoihin tai pursotuksiin, vaan käyttäisin mieluummin sellaisenaan.

Kommentit (8)

Kinuskikissa
5.7.2023 11:02

jakke: olen tehnyt aika monesti. Täyte säilyy kyllä, mutta marengin rapeus toki kärsii säilytyksestä. Kannattaa tosiaan laittaa kyssärit suoraan reseptin kohdalle, kuten pellavapaita neuvoi. Näin varmistutaan myös, että puhutaan samasta reseptistä. 🙂

pellavapaita
Kinuskileipomo pellavapaita
5.7.2023 09:11

jakke: Saat varmasti varsinaisen vastauksen Kinuskikissalta tai Apukissoilta, mutta sen verran sanon, että paras tapa kysyä johonkin tiettyyn ohjeeseen liittyviä juttuja, on kirjoittaa kysymys juuri sen nimenomaisen ohjeen ketjuun 🙂 Sillä tavalla myös toiset leipojat saavat mahdolliset vinkit helposti käyttöönsä 🙂

jakke
4.7.2023 20:04

Aika vaikeeta laittaa sulle viestiä😹 ootko tehny tota sun Brita kakkua monesti jo?☺️ mietin miten se täyte säilyy yön yli?

Brows Adhoc
25.1.2021 08:34

nice

Kinuskikissa
1.11.2019 14:37

Bea: vispikermat ovat tähän tarkoitukseen parempia, mutta niiden sisällä en ole vertailua tehnyt. 🙂

Bea Helenius
27.10.2019 09:59

Olisi myös mielenkiintoista tietää, mitkä kermat ”vetistyvät” nopeasti kun tehdään isompaa pursotusta🤔

Kinuskikissa
26.10.2019 18:37

Heli: laktoosillisia olivat. Tein sen periaatepäätöksen, sillä kaikista tuotemerkeistä ei löydy laktoositonta kuohukermaa. Ja tässä oli jo näinkin aika paljon vatkattavaa. Voin toki jälkeenpäin vielä täydentää testiä. 😊

Heli Sjöberg
26.10.2019 18:18

Oliko kuohukermat kaikki laktoosillisia?
Mietin vaan vaikuttaako vaahtoon/vaahtoutumiseen paljon, jos on laktoositon?

Kinuskikissan kumppanit

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpg

Sosiaalinen media

Verkkokauppa