30.11.2018   Ei kommentteja Kategoria: Itsenäisyyspäivä,  Leivokset
Erityisruokavaliot: Liivatteeton,  Pähkinätön

Suomi-bebet


Suomalaisuuden merkitystä pohtiessa ajatus menee omiin isovanhempiin ja heidän tekemiinsä uhrauksiin. Kuulun siinä mielessä onnelliseen sukupolveen, että olen omin korvin kuullut sota-ajasta mummin ja vaarin, isäni vanhempien, kertomana. Molemmat puhuivat sodasta hyvin avoimesti omista näkökulmistaan.

Taistelut, sotilastovereiden kaatumiset ja läheltä piti -pelastumiset tulivat eläviksi vaarin kertomuksissa. Voiko noiden kokemusten kanssa päästä koskaan sinuiksi, vaikka sodasta olisi hengissä selvinnytkin? Vaarin tapa käsitellä asiaa oli puhua sodasta läheisilleen. Mummi, joka oli kuullut tarinat monet kerrat, välillä turhautui ja saattoi sanoa kipakasti: ”Älä nyt taas aloita siitä sodasta!”. Mutta näin jälkikäteen ajatellen ne kertomukset ovat tuoneet korvaamattoman arvokasta perspektiiviä isänmaamme historiaan.

Oma selviytymisensä oli mummilla, joka jäi töihin kukkakauppaansa Helsingin Mannerheimintielle silloisen kaupungin laidalle. Mummi työskenteli juuri sodan alla avatussa liikkeessään koko talvi- ja jatkosodan ajan. Kysyntää oli, sillä lähes kaikki muut kukkakaupat olivat sulkeneet ovensa. Aluksi pommisuojaan menoa välteltiin talon romahtamisen pelossa. Niinpä pommihälytyksen tullessa mummi juoksi putiikistaan Laakson sairaalan aidan yli sairaalan puistomaiselle tontille. Pommikone lensi suoraan ylitse ja mies tulitti koko ajan. Mummi piiloutui puunrunkojen taakse ja kiersi puun runkoa koneen etenemisen mukaan. Puun juurelle jäivät myös ruusut, jotka mummi oli liikkeestä lähtiessään hädissään ottanut mukaan.

Isovanhemmat ovat mielessäni myös tämän reseptin kautta. Pohjanmaalla asuvien äitini vanhempien kanssa sota oli puheissa vähemmän. Paappa ei sodasta kuulemma juuri kertonut edes lapsilleen. Isun, Pohjanmaan mummin, merkitys leivontaperinnön kautta on sitäkin tärkeämpi. Juhlistankin itsenäisyyspäivää näillä isun bravuureilla, jotka muokkasin Suomen lipun väreihin.

35 kappaletta

Pohja:
200 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
1 muna
4 ½ dl vehnäjauhoja

Kreemitäyte:
¾ dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 ½ dl kuohukermaa
2 pienen munan keltuaista
125 g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria
n. 200 g mustikkamarmeladia (esim. Täyttis)

Kuorrute:
5 dl tomusokeria
3 ½ rkl vettä
sinistä pastaväriä
helmiäisvalkoisia nonparelleja ja sokerihelmiä


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Lisää jauhot muutamassa erässä. Voitele metalliset leivosvuoat. Myös alumiiniset kertakäyttövuoat, silikonivuoat tai voidellut muffinssipellin kolot sopivat pohjien paistamiseen.

Muotoile taikinasta tasaisia palloja ja painele ne vuokien pohjalle ja reunoille. Painele taikina vuokien alakulmiin ja pohjalle ohuelti, jotta muoto säilyy kuppimaisena myös paistamisen jälkeen.

Laita vuoat pellille ja paista 175 asteessa 10–12 minuuttia. Pohjien ei tarvitse saada juurikaan väriä.

Anna pohjien jäähtyä vuoissaan hetken aikaa. Älä kuitenkaan jäähdytä kylmäksi asti, sillä silloin pohja murtuu helpommin irrotettaessa. Paina vuoan yläreunoja kevyesti sisäänpäin, jolloin pohja
irtoaa paikoiltaan.

Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuaiset. Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi. Lisää vaahtoon vaniljasokeri ja kiisseli. Levitä pohjan päälle pieni määrä mustikkamarmeladia ja sen jälkeen runsas teelusikallinen kreemitäytettä. Nosta leivokset jääkaappiin, kunnes kreemin pinta on jähmettynyt.

Yhdistä tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Värjää siniseksi pastavärillä. Jos käytät nestemäistä väriä, saatat joutua lisäämään tomusokeria. Levitä kuorrutetta lusikalla tasaiseksi kerrokseksi täytteen päälle. Anna pinnan kuivahtaa sen aikaa, kun kuorrutat seuraavaa leivosta. Ripottele sitten päälle nonparellit ja sokerihelmet. Anna jähmettyä jääkaapissa.

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
25 tassutusta

Kinuskikumppani

Kinuskikissa Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Joulukuun kinuskiarvonta



Joulukuun arvonnassa on palkintona kaksi Meiran tuotesettiä. Käy osallistumassa!

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat

Kumppanit