kantarellipiirakka-vaihe-2

Tältä sivulta löydät kootusti useimmat Kinuskikissan käyttämistä suolaisista piirakkapohjista. Valitse näistä kulloiseenkin tarpeeseen sopiva vaihtoehto!

Vinkit:

  • Piirakkapohjat on suositeltavaa esipaistaa 200 asteessa n. 10 minuuttia. Tämä varmistaa pohjan kypsymisen ja tekee pohjasta rapeamman. Jos paistoaika on selvästi puolta tuntia pidempi, ei esipaistoa tarvita. Esipaistoa varten reunoja ei tarvitse tukea folio- tai leivinpaperisuikaleilla.
  • Joissain ohjeissa on mukana suolaa, mutta lisää tai poista suola täytteen suolaisuudesta ja omista tottumuksista riippuen.
  • Kaikki tämän sivun ohjeet on mitoitettu 24-senttiseen vuokaan siten, että taikinaa riittää reilusti myös reunoille. Isompikin vuoka käy, jolloin taikinaa riittää vain pohjan peitoksi.
  • Useimpia pohjaohjeita voi soveltaa gluteenittomiksi korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella. Gluteenittoman pohjan makua kuitenkin parantaa, jos ei käytä aivan vaaleinta jauhoseosta tai lisää itse mukaan gluteenittomaan ruokavalioon soveltuvia hiutaleita, siemeniä ym. Myös juustoraaste antaa pohjalle makua. Löydät listan lopusta yhden valmiin ehdotuksen.
  • Saat pohjasta maidottoman käyttämällä maidotonta margariinia (esim. Sunnuntai laktoositon tai Keiju) ja korvaamalla mahdollisen juustoraasteen vegaanisella juustoa imitoivalla tuotteella.

Vaalea peruspohja

4 dl vehnäjauhoja *)
150 g voita tai margariinia
½ dl vettä

*) Osan voi korvata täysjyvävehnäjauhoilla eli grahamjauhoilla.

Nypi vehnäjauhot sekaisin voin kanssa. Lisää lopuksi vesi.

Vaalea juustopohja

50 g juustoa (esim. emmental, gouda, parmesan)
4 ½ dl vehnäjauhoja
150 g voita tai margariinia
½ dl kylmää vettä

Raasta pohjaan tuleva juusto. Yhdistä juustoraaste ja vehnäjauhot ja nypi sekaisin voin kanssa. Lisää lopuksi vesi.

Täysjyväpohja

4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 ½ dl (n. 50 g) hienoksi raastettua parmesaanijuustoa
150 g voita tai margariinia
½ dl kylmää vettä

Yhdistä täysjyvävehnäjauhot ja juustoraaste kulhossa. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää lopuksi vesi.

Ruispohja

3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl ruissihtijauhoja
1 dl emmentaljuustoraastetta
¼ tl suolaa
150 g voita tai margariinia
1 rkl vettä

Yhdistä jauhot, juustoraaste ja suola kulhossa. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää lopuksi vesi.

Kaurapohja

4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kauraleseitä tai -hiutaleita
150 g voita tai margariinia
½ dl vettä

Sekoita vehnäjauhot ja kauraleseet/hiutaleet kulhosssa. Lisää voi ja nypi sekaisin. Sekoita joukkoon vesi.

Perunapohja

3 dl vehnäjauhoja
1 ps (n. 100 g) perunasosejauhetta
150 g voita tai margariinia
½ dl kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi sekaisin voin kanssa. Lisää joukkoon vesi.

Moniviljapohja

2 dl vehnäjauhoja *)
1 ½ dl ruisjauhoja
1 ½ dl kaurajauhoja
½ tl suolaa
150 g voita tai margariinia
2 rkl vettä

*) Voit korvata vehnättömällä, gluteenittomalla jauhoseoksella saadaksesi pohjasta vehnättömän.

Yhdistä kuivat aineet keskenään. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää lopuksi vesi.

Moniviljainen piimäpohja

1 ps (n. 100) perunasosejauhetta
1 ½ dl piimää
1 ½ dl öljyä
1 dl kauraleseitä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
½ dl vettä

Sekoita perunasosejauhe ja piimä keskenään. Lisää öljy. Sekoita jauhot toisessa kulhossa ja nypi sitten sekaisin piimä-perunasoseen kanssa. Lisää lopuksi vesi.

Vehnätön kaurapohja

5 dl kaurajauhoja
75 g juustoraastetta
150 g voita tai margariinia
2 rkl kylmää vettä

Yhdistä kulhossa kaurajauhot ja juustoraaste. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää vesi.

Juusto-kermaviilipohja

2 dl emmentaljuustoraastetta
2 ½ dl ruisjauhoja
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
200 g kermaviiliä
½ dl ruokaöljyä

Yhdistä juustoraaste ja pohjan kuivat aineet kulhossa. Sekoita kädellä vaivaamalla joukkoon kermaviili ja öljy.

Suolakeksipohja

150 g suolakeksejä (esim. Tuc)
50 g voita tai margariinia
¾ dl kermaa

Hienonna suolakeksit tehosekoittimessa. Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon keksimurska ja kerma.

Gluteeniton pohja

3 ½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Viljatuote)
1 dl pellavansiemenrouhetta
1 dl juustoraastetta (esim. parmesaani tai mustaleimaemmental)
2 tl psylliumkuitujauhetta
½ tl suolaa
150 g voita tai margariinia
½ dl vettä

Yhdistä jauhot, pellavansiemenrouhe, juustoraaste, psyllium ja suola kulhossa. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää lopuksi vesi.

Mantelipohja (gluteeniton)

5 dl mantelijauhetta
1 ½ rkl psylliumjauhetta
¾ tl suolaa
¾ dl vettä
½ dl oliiviöljyä

Yhdistä mantelijauhe, psylliumjauhe ja suola kulhossa. Sekoita joukkoon vesi ja öljy.