21.1.2011
TÄYTE. Perkaa ja hienonna kala.
Leikkaa maustekurkku pieniksi kuutioiksi.
Hienonna ruohosipuli, säästä hieman leipien päälle ripoteltavaksi.
Yhdistä kaikki täyteaineet keskenään.
POHJAT. Leikkaa saaristolaisleipä siivuiksi ja leikkaa siivut kahtia.
Levitä siikatahnaa leiville reilu kerros.
KORISTELU. Ripottele päälle ruohosipulia.
Lähde: reseptissä mukaeltu Maku-lehden ohjetta
SOFIE:
Unohdin mainita, että tuttu nimi on myös Bake & Party. Myös siellä tiedän Kinuskikissan tekevän nettiostoksia.
SOFIE:
Etupäässä Kinuskikissa tekee ostoksia tavarataloissa ja Confetissa.
Hei!
Tiedustelisin, että mistä ostat pastavarejä ja muita leipomistarvikkeita? Itse olen käyttänyt muutamaa ulkomailla toimivaa nettikauppaa, mutta haluaisin tutustua myös uusin nettikauppoihin 🙂
Tassulainen: saaristolaisleivän ohjetta täältä ei tosiaan löydy – näissä käytin kaupan valmista leipää. Kiitos vinkistä!
Ihania leipiä – vesi kielellä täällä katselen kuvia.
Äkkiseltään en löytänyt sivuiltasi saaristolaisleivän ohjetta (saattaa toki olla, että ei vaan osunut silmään).
Joulublogissani on saaristolaislimppu-nimellä ohje (kuvitettuna) – jos joku innostuu niin osoite on kyseiseen viestiin (,jossa ohje on): http://jouluntuntua.blogspot.com/2010/12/joulukalenterin-toinen-luukku.html
Ja vielä vinkkinä, että paistolämpötilaa voi alentaa 170 asteeseen niin leivän pinta ei tule liian rapeaksi kypsyessään.
Ei galleriakuvia.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Njam 🙂 se oli hyvvää