Tämän piirakkaohjeen historia alkaa lapsuudestani, jolloin äitini teki tätä usein. Edellisestä maistelukerrasta lienee kuitenkin jo yli kymmenen vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein piirakkaa itse. Jo lapsuusajoista on jäänyt mieleeni piirakan ihana pohja. Minulla olikin tapana kaapia päältä ensin täyte ja nauttia lopuksi antaumuksella pelkästä pohjasta. Piirakka olisi ollut mielestäni parhaimmillaan tyystin ilman täytettä. Kokeilla voi toki näinkin riisuttua versiota, mutta ehkä aikuisempaan makuun kokonaisuus on sittenkin paras. 😉 Kirsikkatomaatin siivut olivat oma lisäykseni. Mielestäni piirakka ei niitä maun puolesta kaipaa, joten niillä on lähinnä esteettistä virkaa.

Annoksesta syntyy piirakka isoon vuokaan. Minulla oli käytössäni reunallinen uunivuoka. Jos haluat tavallisen kokoisen (piirakkavuoan halkaisija 24 cm) piirakan, puolita ainesten määrät.