10.08.2018   4 kommenttia Kategoria: Jälkiruoat,  Kesä,  Kevyet herkut,  Muuta makeaa
Erityisruokavaliot: Gluteeniton,  Liivatteeton,  Pähkinätön

Proteiinipannukakut


Kuuman kesän ykkösherkku on ollut jäätelö, mutta paluu arkeen tarkoittaa myös ruokailutottumusten tarkistamista. Kuten monta kertaa olen täälläkin todennut, pienellä viitseliäisyydellä voi herkutella hyvinkin kevyesti. Nämä terveellisemmät pannukakut sopivat esimerkiksi välipalaksi. Itse kuitenkin näen nämä viikonlopun aamupalapöydässä, koska ainekset koostuvat hyvän aamupalan elementeistä: munia, rahkaa, marjoja, hedelmiä.

20 kappaletta

Taikina:
1 ½ isoa kypsää banaania
3 munaa
200 g maitorahkaa
1 dl heraproteiinijauhetta (esim. mansikan tai vaniljan maku)
½ tl kardemummaa
pari hyppysellistä suolaa
2-3 dl marjoja (esim. herukoita, karviaisia tai mustikoita)


Muussaa banaani haarukalla. Yhdistä käsivispilällä sekoittaen kaikki ainekset keskenään marjoja lukuun ottamatta. Kuumenna lettupannu lieden keskiteholla. Sivele pannulle öljyä ja annostele noin pari ruokalusikallista taikinaa koloa kohden. Laita päälle marjoja. Paista kummaltakin puolelta kullanruskeaksi.

Tykkäsitkö? Tassuta!

Tassuta
14 tassutusta

Kinuskikumppani

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.

Toivepuodin kesäarvonta



Kesäarvonnassa esitetään ajankohtainen leivontakysymys ja arvotaan vastanneiden kesken Toivepuodin tuotepaketti, joka sisältää päivänvarjo-coktailtikkuja, hopeisia tähtikoristeita, leveää reunakalvoa ja Haganolin salmiakkimixeriä.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Kinuskikissa somessa

Tassutetuimmat

Kumppanit