09.02.2014   12 kommenttia Kategoria: Leivokset
Erityisruokavaliot: Liivatteeton,  Pähkinätön

Pohjanmaan leivokset


pohjanmaan leivoksetpohjanmaan leivokset 2

Muutamien reseptien yhteydessä olen kertonut Pohjanmaan mummoon eli härmäläisittäin "isuun" liittyvistä muistoista. Sukujuureni äidin puolelta ovat Pohjanmaalla ja pieni Voltin kylä on tärkeä pala historiaani. Isulan tunnelma oli ainutlaatuinen. Tutut tuoksut, äänet, maut... pystyn palauttamaan ne elävästi mieleeni, vaikka isulaa ei ole ollut minulle olemassa enää yli kymmeneen vuoteen.

Isulta olen perinyt taipumukseni leivontaan ja erityisesti makeisiin leivonnaisiin. Isun bravuuri oli bebe-leivokset, jonka ohjeen säilyminen on yksi kallisarvoisimmista aarteistani. Olen sittemmin tehnyt bebeistä myös omia versioitani, kuten bebe-piirakan. Halusin kuitenkin tehdä vielä yhden bebe-leivonnaisen, jonka voisin omistaa pohjalaisille ja tehdä sillä tavoin kunniaa sukujuurilleni.

Tätä reseptiä laatiessani syvennyin miettimään pohjalaisuutta ja sen merkitystä itselleni. Isun isoisä oli yksi kolmesta kuuluisimmasta "häjystä", mutta tuo temperamentti on tasoittunut sukupolvien saatossa. Pohjalaisen periksiantamattomuuden sen sijaan tunnistan itsessäni. Minulle se tarkoittaa sitä, että ei ole olemassa esteitä, vaan vain astetta vaikeammin saavutettavia tavoitteita. Sisulla ja kovalla työllä kaikki on mahdollista.

Eteläpohjalaisuuden symbolina pidetään jussipaitaa. Sen sanotaan ilmentävän mm. rehellisyyttä, itsenäisyyttä ja ahkeruutta. Ne ovat myös itselleni tärkeitä arvoja. Siksi halusin jussipaidan symboliikan mukaan leivonnaiseen. Asiaa tovin hauduteltuani ratkaisu oli lopulta kirkkaana mielessäni: jussipaidasta poimitut punaiset vinoneliöt ja paidan harmaa väri strösselinä kuorrutteen pinnalla. Kun bebejen pohjataikinaan vielä lisäsin mausteeksi isun pullista (eli Pohjanmaan murteella nisusta) tutun kardemumman, olivat kaikki elementit kasassa.

Siis rakkaat pohojalaaset: tämä resepti on teille. Toivottavasti se jää elämään kahvipöydissänne ja ripaus isun tarjoamien kahvihetkien tunnelmaa säilyy ikuisesti.

Pohja:
200 g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna
2 tl kardemummaa
4 ½ dl vehnäjauhoja

Täyte:
3 ½ rkl sokeria
4 tl perunajauhoja
1 ¾ dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria

Sokerikuorrute:

5 ½ dl tomusokeria
4 rkl vettä
punaista elintarvikeväriä
hopeista strösseliä


Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää kardemumma. Sekoita jauhot joukkoon muutamassa erässä.

Levitä taikina kaulien tai sormilla painellen leivinpaperin päälle ½ cm paksuksi levyksi. Käytä apuna jauhoja.

Paista pohjaa 200 asteessa noin 13 minuuttia.

Yhdistä kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuaiset. Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi.

Levitä täyte pohjan päälle. Nosta jääkaappiin, kunnes täyte on jähmettynyt.

Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Värjää kuorrute elintarvikevärillä tummanpunaiseksi. Jos käytät nestemäistä väriä, korvaa osa vedestä väriaineella.

Kaada kuorrute täytteen päälle. Levitä veitsellä tai lastalla tasaiseksi. Ripottele pinnalle hopeaströsseliä.

Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa levy 5 cm leveiksi kaistaleiksi. Leikkaa kaistaleet viistosti vinoneliöiksi.

Säilytä leivokset jääkaapissa.

Tykkäsitkö? Tassuta!

TassutaTassutaTassutaTassutaTassuta
2 tassutusta
Loading...

Kinuskikumppani

Uusinta Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Toivepuodin kesäarvonta



Nordic Waren kullanhohtoinen Jubilee Loaf -vuoka edustaa uusinta muotoilua ja on yksi Kinuskikissan Toivepuodin tähtituotteista. Osallistu Toivepuodin kesäarvontaan ja voit voittaa vuoan itsellesi.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat