Klassisen kaunis prinsessakakku oli inspiraationa näille somille pikkuleivoksille. Juhlavasta ulkonäöstä huolimatta leivokset on helppo toteuttaa, sillä sisään kätkeytyy hillolla täytetty muffinssi.
Ruusut sen kertovat: Nyt juhlitaan! 🌹 🌹 🌹
27.8.2013
raastin
kaulin
raastin
kaulin
TAIKINA. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Purista sitruunamehu.
Sulata voi ja anna jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Lisää munavaahtoon sitruunan kuoriraaste ja noin puolet jauhoista nuolijalla käännellen. Lisää loput jauhot vuorotellen voisulan ja sitruunamehun kanssa. Kaada taikina amerikanmuffinssivuokiin.
Paista 200 asteessa 15 – 18 minuuttia. Anna jäähtyä.
Irrota muffinssit vuoista. Leikkaa terävällä, sahalaitaisella veitsellä muffinssien keskelle kartiomaiset kolot. Säästä irti leikatut palat.
TÄYTE. Mittaa vadelmat ja hillosokeri kattilaan. Keitä liedellä noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Lusikoi vadelmahillo muffinssien koloihin. Laita kanneksi irti leikattu palanen terävä puoli ylöspäin.
KUORRUTUS. Mittaa kulhoon kuohukerma ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi ja ripottele vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe.
Levitä kermavaahtoa reilusti muffinssien päälle ja muotoile pyöreiksi. Kermavaahto toimii myös tarttumapintana kuorrutteelle. Nosta muffinssit jääkaappiin, jotta kermakuorrutus jähmettyy.
Kauli marsipaani tomusokeroidulla alustalla ohueksi (n. 2 mm) levyksi.
Ota levystä isolla, pyöreällä muotilla (halkaisija 11 cm) ympyröitä. Voit leikata ympyrät myös veitsellä käyttämällä apuna nurinpäin käännettyä lautasta tai mukia. Ohenna ympyrän reunoja kaulimella, tämä helpottaa muffinssin päälle asettamista.
Nosta marsipaaniympyrä muffinssin päälle. Reunan laskokset asettuvat parhaiten, kun venytät levyä irti muffinssin pinnasta. Painele kuorrute sitten tiiviisti muffinssin ympärille. Laita tarjolle kauniisiin paperivuokiin.
RUUSUT. Kauli vaaleanpunainen marsipaani tomusokeroidulla alustalla ohueksi (n. 1 mm) levyksi. Leikkaa levy veitsellä pitkiksi suikaleiksi, jotka kapenevat toisesta päästä. Ohenna suikaleen toista sivureunaa kaulimella.
Kieritä suikale rullalle siten, että aloitat kierittämisen kapeasta päästä. Kieritä kukan sisäosa tiiviimmin ja ulommat kerrokset löysemmin. Suikaleen paksumpi reuna jää ruusun sisään piiloon. Lyhennä kantaa veitsellä. Aseta ruusut leivosten päälle. 🌹 🌹 🌹
Tämä resepti on julkaistu myöt Unelmien Talo&Koti-lehdessä toukokuussa 2013.
Moi! Olen jo vuosia käyttänyt Kinuskikissan sivuja, täältä on löytänyt ihanuuksia ja inspiraatiota. Kiitos Nyt haluaisin leipoa näitä pikkuprinsessoita tai leivoinkin jo koitos erän. Tein gluteenittomana ja vaihdoin kuorrutuksen sokerimassaan. Kuorutin leivokset jo eilen ja tänään maistelin. Olivat tosi hyviä, mutta sokerimassa oli venyvää ja tahmaista. Tajusin nyt samalla, että leivokset olivat yön jääkaapissa suljetussa rasiassa. Auttaisiko, jos säilytän leivokset sellaisenaan jääkaapissa?
Kanelitupa: hienoa! Olipa mukavaa, että löysit oman suosikkisi tuosta lemon curdista! 🙂
Tein näitä kakun sijaan tyttären puolivuotisjuhliin. Laitoin sisälle lemon curdia vadelmahillon sijaan, kuten alussa oli vinkattu. Makuyhdistelmä oli aivan ihana! Maistui jopa minulle joka en normaalisti tykkää syödä täytekakkuja missään muodossa, vain tehdä niitä. 😉 Saatoinpa jopa syödä kaksi yhdellä istumalla…
mmari_: minä tekisin jo lauantaina. 🙂
Olen tekemässä näitä äitienpäiväksi joten kannattaako tehdä jo lauantaina vai vasta sunnuntaina? Eli milloin ovat parhaimmillaan?
MILLLALA:
Vaniljakreemijauhe lisätään kermavaahtoon ihan jauheena, kyllä. 🙂
Onnea 23-vuotisjuhlintaan!
Ihanan näköisiä kakkuja, sopii täydellisesti 23-vuotis syntymäpäiville :p jäin miettimään vaan tuota vanilijakreenijauheen lisäämistä tuohon kermavaahtoon, lisätäänkö se tosiaan siis vain jauheena vai maitoon keitettynä kreeminä?
Aivan ihanan näköisiä! =)
Tein noita ruusuja isänpäivä muffinsseihini ja onnistuin omasta mielestäni hyvin :). Panen jossainkohti kuvia leipomoni reseptiin Tikkunekkusen makeat muffinit.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
suklaasiipi: Kyllä auttaa. Marsipaani-, sokeri- ym. massoilla kuorrutetut leivonnaiset säilytetään parhaiten jääkaapissa ilman kupua tai muuta suojusta. Suojus kostuttaa kuorrutetta ja se alkaa hikoilla.
Hyvä, että teit koe-erän, niin tulee sitten onnistuneita prinsessoja tärkeään hetkeen.
Kiitos paljon tervehdyksestäsi. Toivottavasti tapaillaan täällä jatkossakin. Kommentoimisiin! 🙂