Tällä ohjeella saat yhdestä voitaikinapaketillisesta puolet parsatäytteisiä ja puolet halloumitäytteisiä kääröjä. Jos haluat tehdä vain yhtä lajia, kaksinkertaista valitsemasi täytteen määrät.
27.5.2014
Kaupallinen yhteistyö Myllyn Parhaan kanssa.
Ota taikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön. Ohenna kaulien jokaista levyä pituussuunnassa. Leikkaa levy taikinapyörällä kolmeen osaan. Leikkaa jokaisesta osasta pieni suikale käärön viimeistelyyn.
Leikkaa parsoista tyviosa pois. Kiehauta parsoja noin 5 minuuttia. Ohuiden parsojen kanssa muutama minuuttikin riittää. Leikkaa parsat kahtia. Paksumpaa osaa voi ohentaa hieman veitsellä.
Kierittele parsat oliiviöljyssä ja rouhi joukkoon mustapippuria. Leikkaa ilmakuivatut kinkkusiivut kahteen osaan ja aseta kunkin siivun päälle kaksi parsan puolikasta. Kääri kinkku parsojen ympärille.
Leikkaa halloumijuusto ja paprika suikaleiksi. Kierittele suikaleet oliiviöljyssä ja rouhi joukkoon mustapippuria.
Laita taikinapalat pellille leivinpaperin päälle. Laita päälle täytteet ja nosta taikinakulmat ympärille. Kiedo jokaisen käärön keskiosan ympärille taikinasuikale. Voitele munalla.
Paista kääröjä 225 asteessa noin 12 minuuttia.
Entä kärsisikö maku kuinka jos pakastaa välissä ja lämmittää varovasti ennen tarjollelaittoa?
Harvoin ehtii juhlapäivänä enää leipomaan jos on isommat juhlat.
Eliador: minä paistaisin nämä tarjoilupäivänä. Näiden ei tarvitse olla lämpimiä tarjoiltaessa, mutta en kierrättäisi jääkaapin kautta.
Pojan synttäreille ajattelin näitä tehdä. Tarjoillaanko nämä lämpiminä vai kylminä, voiko lämmittää ennen tarjoilua?
JEPA:
Jotain olisi kyllä kiva olla juuston kaverina. Tuoreesta tomaatista voi irrota nestettä, mutta entä aurinkokuivattu tomaatti, kun sen öljyn ensin kuivaa talouspaperiin? Väriä tuova kaveri olisi myös ohut vihreä papu tai sokeriherneen palko.
mikä sopisi halloumijuuston kaveriksi paprikan tilalle? mietin tomaaattia, mutta onko liian ”vetinen”?
Minulla molemmat versiot odottaa että laitan uuniin 🙂 Oli juuri oiva ohje tän iltaisiin kutsuihin suolaseksi vaihtoehdoksi 🙂 Kiitos jälleen kerran 🙂
Tein halloumi- ja paprikakääröjä. Olivat tosi hyviä ja helppoja tehdä. Ajattelin kokeilla mozzarella/tomaatti/pesto-täytteellä.
Minäkin marssin töistä päin Cittariin. Huomenissa herkutellaan näillä. 🙂
Kuola valuu! Voisinpa haukata palasen, parsa ja halloumi näyttävät niin ihanan meheviltä…
Ei galleriakuvia.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Helilii: minä tarjoaisin lehtitaikinaleivonnaiset aina vastapaistettuina/jäähtyneinä. Eli tämä kuuluu niihin poikkeuksiin, joiden kohdalla en suosittele pakastusta. Vähän sama kuin joulutortuissa: eivät ne ole oikein seuraavana päivänä enää saman veroisia.