Brita-kakku kulkee suomalaisten juhlissa vuodesta toiseen. Kakkutaikinan ja marengin yhdistelmä on ajaton ja mukautuu erilaisiin sesonkeihin. Kutsuvan keltainen ja hedelmäinen täyte tekee siitä pääsiäisherkun. Linnunpesät kakun koristelussa symboloivat uutta elämää, toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Sitä kaikkea tarvitaan näinä aikoina.

Tänä pääsiäisenä yksi kakku varmasti riittää oman perheen kesken nautittavaksi, mutta tarvittaessa pellillä paistettavaa kakkua on helppo skaalata isommallekin väelle. Tässä ohjeessa on reilu täyte ja sitä Brita mielestäni vaatii. Mikäli pidät paahdetusta mantelista, ripottele marengin pintaan mantelilastuja ennen paistamista. Brita-kakun pohjan voi pakastaa. Näin esimerkiksi isoja juhlia ajatellen yksi työvaihe on ennakolta hoidettu.