12.09.2010   72 kommenttia Kategoria: Helpot ja nopeat,  Kesä,  Suolaiset piirakat
Erityisruokavaliot: Kasvisruokavalio,  Liivatteeton,  Munaton,  Pähkinätön

Mustapekan tomaatti-sipulipiiras


Idean tähän reseptiin sain työkaveriltani, jonka kanssa tuli puheeksi hyvät kasvispiirakkareseptit. Uutta ja ennen kokeilematonta oli itselleni mustapekka-juuston käyttö suolaisessa piirakassa ja voin todeta, että hyvin se tähänkin kävi. Käytin täytteessä punaista pestoa, josta pidän tavallista pestoa enemmän, mutta maun mukaan kumpikin käy.

Tässä muuten piirasohje, jota voi suorastaan suositella tarjoilua edeltävänä päivänä valmistettavaksi. Juuri uunista tulleena pinta oli hieman vetinen, mutta tämä hävisi piiraan jäähtyessä eikä palannut enää uudelleen lämmitettäessä. Tarjoilua ennen käytin piiraan uunin kautta, sillä itse olen tottunut siihen, että suolaiset piiraat pitää syödä lämpiminä.

Tomaatti-sipulipiirakka

Pohja:
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl emmental-juustoraastetta
150 g voita tai margariinia
½ dl vettä

Täyte:
150 g punaista pestoa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g salotti- tai kevätsipuleita
250 g kirsikkatomaatteja
½ ruukkua basilikaa
100 g mustapekka-juustoa


Sekoita jauhot ja emmental-raaste keskenään. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.

Sekoita pesto ja maustamaton tuorejuusto keskenään. Apuna voi käyttää vatkainta. Levitä pohjan päälle.

Irrota sipuleista kuori ja leikkaa ne noin neljään osaan. Esikypsennä sipuleita mikrossa 500 W n. 5 minuuttia. Halkaise minitomaatit. Levitä sipulit ja tomaatit tasaisesti pestotäytteen päälle.

Revi päälle basilikanlehtiä. Leikkaa mustapekka-juusto pieniksi kuutioiksi ja ripottele tasaisesti piirakan pinnalle.

Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun juustopalat ovat saaneet hieman väriä.

Tykkäsitkö? Tassuta!

TassutaTassutaTassutaTassutaTassuta
8 tassutusta
Loading...

Kinuskikumppani

Uusinta Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Toivepuodin kesäarvonta



Nordic Waren kullanhohtoinen Jubilee Loaf -vuoka edustaa uusinta muotoilua ja on yksi Kinuskikissan Toivepuodin tähtituotteista. Osallistu Toivepuodin kesäarvontaan ja voit voittaa vuoan itsellesi.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat