Tämä on Murulle! Mustikka-ajan herkkuleivos. Mustikat on näppärästi piilotettu täytteeseen makua ja mehevyyttä antamaan. Ja suussa sulava muruseos muffinssin kuorrutteena osuu takuuvarmasti Murun makuhermoon.
Ole hyvä, Muruseni! 🧡
14.8.2012
TAIKINA. Vatkaa voi/margariini ja ruokosokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vaahtoon vatkaten.
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää seos taikinaan vuorotellen vaniljajugurtin/vanukkaan kanssa.
Sekoita lopuksi joukkoon mustikat.
Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja paista muffinssipellissä. Jätä tilaa muruseokselle.
MURUSEOS. Sulata voi/margariini ja sekoita joukkoon ruokosokeri ja kaura/kookoshiutaleet.
Levitä seos vuokiin taikinan päälle.
Paista muffinsseja 225 asteessa 15 – 20 minuuttia.
Mikäli teit gluteenittoman version kookoshiutaleista, laita tarvittaessa suojaksi folio, sillä kookoshiutaleet palavat herkästi.
Kokeilin näitä tänään pieneen makean nälkään, mutta huomasin että mulla ei ollut vanilja jugurttii, niin korvasin sen banaanijugurtilla. Ja tuli todella hyviä 🙂
Arja: hyvältä kuulostaa! Ja tosiaan hyvin toimii nuo valmiit jauhoseokset, joissa on myös neutraalimpi maku.
Kokeilin näitä tänään gluteiinittomana ja hyvin onnistui. Tattaria ei ollut mutta käytin Kotimaista glut. jauhoseosta sekä maustamatonta jugurttia johon lisäsin vaniljaa.
Jätskiä oli kyytipoikana!
mari-johanna: näinhän se leivonnassa menee niin kuin vähän elämässäkin: joskus on epäonnea ja toisena hetkenä sinnikäs yrittelijäisyys palkitaan. Kiitos, että tulet jakamaan kokemuksia! 🙂
Tuossa aiemmin kävin appelsiinikeksien yhteydessä mutkuttamassa epäonneani, niin nyt täytyy tulla toteamaan, että hetken mielijohteesta tehdyt mustikkamuffinsit saivat pahan mielen katoamaan. 🙂
Päätin nimittäin aamulla että isänpäiväksi leivotaan myös muffinsseja sillä periaatteella, että aineet löytyy kotoa. No, soijavanukasta tosin kaapissa ei ollut vaan korvasin sen mantelimaidolla, mutta voi taivas miten olivat hyviä kun yhden koemaistoin! 🙂 Lurps!
Ei malttaisi huomista odottaa, ensi kesänä nämä tehdään myös tuoreista mustikoista! 🙂
Tuude: oi, tuo onkin hyvä tarjoiluvinkki! Miksi en ole koskaan tajunnut yhdistää muffinssia ja jäätelöä? Ehdottomasti testattava! 😀
Vuoka oli hitusen isompi niin arvelin paiston vievän enemmän aikaa ja 20min kohdalla taikina vielä vähän tarttui puiseen cocktail-tikkuun. 🙂 Nämä maistuvat vielä näin parin päivän jälkeenkin mikrossa lämmitettynä taivaalliselta vanilijajätskin kanssa.
Tuude: kiitos mukavasta palautteesta! Paistoaikaan saattoi vaikuttaa myös jauhovaihdos tai sitten yksinkertaisesti ero uunin tehossa. Hyvä, että maltoit pitää uunissa reilusti enemmän kuin ohjeessa oli sanottu!
Ai niin: käytin tattarijauhojen tilalla Pirkan gluteenitonta jauhoseosta ja sokerina fariinisokeria ja onnistuivat hyvin.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Susanna: ihan oikein ratkaistu – mikä tahansa makujogurtti käy. 🙂