Keväällä syntyi keskustelua muroherkusta ja ohjetta toivottiin blogiin. Muroherkuksi nimitetään vaahtokarkeista ja riisimuroista tehtävää massaa, josta voi valmistaa koristeita. Massaa voi käyttää myös leivoksissa tai makeisissa ihan sellaisenaan.

Asia vaati hieman perehtymistä, mutta Kinuskiyhteisö oli onneksi apuna! Sonkun leipomossa oli muroherkusta tehtyjä västäräkkejä jo vuosi sitten ja mari-johannan käsissä oli syntynyt loppukeväästä muroherkkusydämiä.

Suosittelen muromassaa erityisesti kookkaampien koristeiden täytteeksi, jossa se on sokerimassaa taloudellisempi vaihtoehto. Pelkkä sokerimassa menisi helposti hukkaan, mutta herkullinen muromassasta tehty sisus tulee todennäköisemmin myös syötyä. Muroherkku kovettuu nopeasti ja on tukeva ”rakennusmateriaali”. Huonona puolena on epätasaiseksi jäävä pinta. Koriste kannattaa siis päällystää kerroksella sokerimassaa ennen lopullisen pinnan muotoilua.