10.10.2013
leivinpaperi
lasta
siivilä
leivinpaperi
lasta
siivilä
POHJA. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää keltuaiset ja vaniljasokeri.
Sekoita joukkoon vehnäjauhot muutamassa erässä.
Levitä taikina jauhotetuilla sormilla painellen pellille leivinpaperin päälle 20 x 30 cm kokoiseksi levyksi.
Paista 200 asteessa 10 minuuttia.
KUORRUTE. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Ota liedeltä ja sekoita veteen pikakahvijauhe.
Sekoita kahvin joukkoon keltuainen.
Lisää kattilaan voi ja tomusokeri.
Nosta takaisin liedelle ja jatka sekoittamista, kunnes seos kiehahtaa ja voi on sulanut joukkoon.
Jäähdyttele seosta muutama minuutti. Paloittele sitten joukkoon valkosuklaa ja sekoita, kunnes kuorrute on tasaista.
Levitä kuorrute pohjan päälle. Nosta jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.
Leikkaa levy neliöiksi.
PINNALLE. Ripottele pinnalle tomusokeria. Säilytä jääkaapissa.
Nää on ihan huippu hyviä! Teen aina aika pieniä paloja kun on aika makeita, sitten voi napsia useamman 😛 Nyt kyselisin että kuinka voisin tehdä vegaanisena? Vegaaniliiton sivuilla oli ainakin että keltuaisen voisi korvata sekoittamalla peruna- tai maissitärkkelystä ja leivinjauhetta, toimisikohan se tai vaikka omenapyre? Ja voisiko voina käyttää kasvirasvasekoitetta?
Jepajee: täydennän mari-johannan vastausta, että pellin koolla ei ole merkitystä. Ohjeessa on sanottu, minkä kokoiseksi taikina painellaan (tämä on toki pellin minimikoko) ja taikina pysyy aika hyvin muodossaan paiston aikana.
Jepajee: Ei tarvitse.Riittää että voi on pehmeää. Eli nosta voi muutamaa tuntia ennen leipomista huoneen lämpöön silloin se vatkautuu pehmeänä hyvin.
Joskus kun itse unohdan nostaa voin/leivontamargariinin huoneen lämpöön mikrotan voita muutama sekuntti kerrallaan voin pehmittämisesksi hieman. Mutta tässä hommassa kannattaa olla tarkkana ettei voi tosiaan sula, vaan vain pehmenee hieman.
En ole tätä ohjetta koskaan tehnyt, joten toiseen kysymykseesi en osaa varmuudella vastata. Voisin kuvitella että taikina ohjeen perusteella on jämäkkää koska siinä neuvotaan levittämään taikina jauhotetuin sormin pellille. Mutta tosiaan tästä asiasta en valitettavasti nyt takuuseen mene.
Hei! Tyhmä kysymys (ehkä): pitääkö pohjaan tuleva voi sulattaa ennen kun sen ja sokerin vatkaa keskenään? Ja voiko pohjan siis muotoilla normaalin kokoiselle pellille? Eli onko sen verran jämäkkää ettei lösähdä ja valu muodottomaksi? Kiitos!
Pikkukokki12: olipa kiva, että pohja oli mieleinen ja onnistuit hyvin täytteen soveltamisessakin! 🙂 Leivinjauhetta ei välttämättä käytetä, jos ei haluta erityisesti kohottaa pohjaa. Toisekseen leivinjauheen merkitys voi olla tapauksesta riippuen niin vähäinen, että se on sama jättää pois.
Pikkukokki12: Perusmurotaikinoissa saattaa eri resepteissä olla eroja sekä kananmunan ja leivinjauheen osalta. Myös Kinuskikissan ohjeissa on vaihtelua. Ilman leivinjauhetta rakenne tiivistyy todella maukkaan mureaksi. Mutta ei siis ole nokon nuukaa, kummalla tavalla toimii. 😉
Mmm tämä oli niin hyvää! Pohja oli ihana ja tosi hyvän makuinen, mietin, että miksi tässä ei ollut leivinjauhetta, joten laitoin sitä yhden teelusikallisen, mutta ei se siitä hirveästi siltikään kohonnut, joten turha kokeilu, mutta ei haittaa. Sovelsin kyllä vähän täytettä, että keitin valmiin kahvin ja laitoin 50 g voita ja tomusokeria 2 dl ja ihan hyvä siitäkin tuli. Kahvia tuli mielestäni juuri sopivasti, nam! 🙂
KinusKilli: kahvin makua toki on, enemmän kuin mokkapaloissa. Laita tosiaan kahvi miedomman makuisena? Muistaakseni omat lapseni kyllä söivät näitä. Mutta he ovatkin kaikenlaisiin kotkotuksiin tottuneet. 😊
Hei! Tämä ohje on Kinuskikissan Helpot suosikit -kirjassa ja haluaisin tehdä näitä huomenna 11-vuotiaan tukilapseni kanssa, mutta mietin, kuinka vahvasti kuorrute maistuu kahvilta? Itsekään en siis juo kahvia, lapsesta puhumattakaan. Perinteiset mokkapalat kyllä maistuvat molemmille, eli osaisiko joku kertoa, onko tässä vahvempi kahvin maku vai suunnilleen sama? 🙂 Voihan pikakahvijauhetta varmaan laittaa halutessaan hieman vähemmänkin… Mutta onko lasten makuun näinkin? 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
marialexandra: korvaa keltuainen 2 rkl:lla hedelmäsosetta (esim. Piltti). Päärynä on kohtuu mieto maku. Voin tilalla esim. Sunnuntain laktoositon leivontamargariini (on kasvipohjaista). Valkosuklaa on sitten kinkkisempi. IChoc-merkki on oma suosikkini, mutta sitä ei ihan joka kaupasta saa. Täällä lisää vinkkejä erityisruokavalioihin:
https://www.kinuskikissa.fi/vinkkeja-erityisruokavalioihin