Hesarissa (18.6.2015) oli mielenkiintoinen juttu munattomasta ”ihmemarengista”, joka valmistetaan säilöttyjen kikherneiden liemestä. Tämä marenki soveltuu siis niin kananmuna-allergisille kuin vegaaneille. Tämä ihme piti kokea ja todistaa itse. Ihme perustuu kikherneistä liuenneeseen tärkkelykseen, jonka ansiosta liemi saa tarvittavan vaahtoutumisominaisuuden.

Jutussa ei mainittu, tuleeko marenkien paistamisessa käyttää kiertoilmatoimintoa. Niinpä aloitin paistamisen ilman kiertoilmaa, jolloin ylimpänä uunissa ollut marenki paistui muita paremmin: pursotuskuvio säilyi hienosti ja rakenne muistutti täysin aitoa marenkia. Alemmat levyt onnistuivat nekin, mutta jäivät matalammiksi ja höttöisemmiksi. Huomattuani pohjien eron väänsin kiertoilman päälle. En tiedä olisiko lopputulos ollut tasalaatuisempi, jos kiertoilmaa olisi käytetty alusta saakka. Joka tapauksessa tavallisessakin uunissa paistaminen siis todennäköisesti onnistuu, mutta levyjen paikkoja kannattaa vaihdella alusta saakka.